Roskaruokaprinssin romanttiset ensitreffit

[Oot julma!!!!! .___.]

Gabriel oli innoissaan osoittelemassa ja hihittelemässä kaikille muka niin hirvittävän pelottaville otuksille kuten juurikin kentaureille ja vampyyreille ja noiden epämääräisille sekotuksille. Hän pelästyi itse kaikista eniten sillä hetkellä kun Sam kiljaisi hänen korvansa juuressaan mutta se pelko katosi yhtä nopeasti kun oli tullutkin hänen huomatessaan mihin Sam oli reagoinut.
Eipä mies olisi uskonut että ulos päästyään hänen pahin pelkonsa kävisi toteen.

Gabriel katseli innoissaan naureskellen vielä junan suuntaan kun kuuli Samin ehdotuksen. Hän katsahti naista hymyillen ja siirsi sitten katseensa tuon osoittamaan suuntaan. Se hymy hyytyi salamaakin nopeammin ja mies taisi unohtaa hengittämisen.
"Ehm.." hän mutisi epämääräisesti ja yritti epätoivon vimmalla keksiä jotakin syytä siihen että miksei. Hän kammosi kuollakseen kaloja eikä voinut ymmärtää miksi kukaan teki mitään.. Akvaarioita missä oli kaloja vaikka muille jakaa. Ne varmaan hyökkäisivät kaikki voimalla lasia kohti ja murtaisivat ne vain jotta pääsisivät mässäilemään ihmislihalla. Ihan varmasti.
"O-onko pakko?" hän kysyi naurahtaen heikosti katsellen sen akvaariumin suuntaan. Jo ajatus sai niskavillat pystyyn. Hän vilkaisi syrjäsilmällä Samia.
"Miksi.. kukaan haluaisi katsella mitään.. kaloja.."

[Niin oon 83]

Sam ei tajunnut, että oli juuri pistämässä toteen Gabrielin pahinta painajaista. Hän vain halusi nähdä pikkuisia fisusia. ”On!” Noita huudahti ja lähti määrätietoisesti kohti kalataloa. ”Koska kalat on söpöjä ja pieniä. Mä kävin kerran sellasessa jalkahoidossa, missä ne näykki mun jaloista jopa kuolleen ihon. Se kutitti vähän. Mä tykkään niistä, vaikken voikkaan syödä kun olen allerginen”, Sam jutteli ja vilkaisi sitten Gabrielia. Noita seisahtui yllättäen ja katsoi miestä kunnolla. ”Gab, kaikki ok?”

Jo vuosien ajan Sam oli tuntenut oudon aurorin, eikä milloinkaan ollut nähnyt tuota niin... kalpeana. Lähes kuin pelokkaana. ”Näitkö sä jotain?” Sam kysyi ja vilkuili ympärilleen epäluuloisena ja siirtyi aivan miehen viereen. Siinä oli turvallista ja kun sujautti kädet miehen seläntaakse niin tassut lämpenivät mukavasti. Siinä Sam tapitti miestä ja lämmitti sormiaan odotellen, että tuo pukaisisi ulos miksi mies näytti niin kummalta.

Sam ei tietenkään tajunnut että hän oli paraikaa kuolemassa pelkoon, koska eihän hän sitä tuolle ollut sanonut. Ei tietenkään. Eihän kukaan halunnut tunnustaa pelkojaan varsinkaan jos pelot liittyivät kaloihin! Sam se alkoi vain selittää söpöistä pikkuisista kaloista ja kuinka osuvasti tuo mainitsi juurikin sen miksi hän niin.. pelkäsi niitä.
Mutta ilmeisesti jokin paistoi selvästi hänen lävitseen koska pian Sam kuitenkin kysäisi häneltä oliko kaikki okei. Ei ollut? Ei todellakaan! Mutta mies naurahti hieman ja katsahti uudemman kerran akvaariumin suuntaan. Samassa Sam tarttui häneen ja kyseli oliko hän nähnyt jotain ja mies katsahti nyt ympärilleen kuin toivoen näkevänsäkin jonkun hullun kuolonsyöjän jota voisi vain pistää pataan ja sitten lähteä hyvillä mielin kotiin todeten vain ettei täällä ollut turvallista.
Mutta ei.

Samin tuijotus vaati häntä vastaamaan ja se vastaus pisti kovasti hanttiin eikä olisi ikimaailmassa halunnut tulla ulos! Gabriel liikahti hieman rauhattomasti ja naurahti pudistaen päätään. Hän tunki kätensä taskuihinsa ja tönäisi kengän kärjellään jotain pientä kiveä jaloissaan. Tälläisissä tapauksissa oli äärimmäisen hauskaa olla mies kun jo miehenä oleminen teki niin vaikeaa pelkojen tunnustamisesta.
"Ehm.. Mä en tota.. pidä hirveesti kaloista," hän mutisi ja naurahti sitten nostaen katseensa mutta vältellen Samin tapittavia silmiä, "tai no.. Ne ei pidä musta. Tai miten sen sanoisi.." Ei sitä voinut aurorina mennä sanomaan että Moi! Pelkään kaloja! Niitä kaikista pienimpiäkin!

Gabriel näytti vastenhakoiselta ja Sam vain odotti. Hän liikahti lähemmäs miestä, jättäen heidän väliltään turhat tilat pois. Hän odotti ja kohotti kulmiaan kun mies totesi, ettei kamalasti pitänyt kaloista. Naurahdus oli niin epäaito, että Samkin tajusi sen. Jotenkin Samista tuntui, että mies vähän väänteli totuutta. ”Okei, ei sitten fisuja”, noita totesi hitaasti ja ja lämmitteli yhä käsiään. ”Mä haluan sitten vuoristorataan”, noita totesi ja antoi miehelleen eskimosuudelman hieroen nenänpäätään tuon kanssa yhteen.

Sam päästi Gabrielin irti ja lähti kulkemaan kohti vuoristorataa. Matkalla hän huomasi, että taivas oli alkanut keräämään lontoolle tyypillisiä sadepilviä. Hän toivoi, että ne vain ohittaisivat heidät. Hän halusi olla tivolissa mahdollisimman pitkään. ”Tule”, noita sanoi ja lähti juoksemaan kohti vuoristorataa kevyesti. Lähes jokapäiväiset lenkit todellakin pitivät Samin kunnossa ja pepun pienenä.

Samilla oli outo taipumus lukea häntä kuin avointa kirjaa. Oli aina ollut eikä Gabriel ymmärtänyt sitä, mutta oli siitä silti kiitollinen. Se tarkoitti ettei hänen ainakaan ihmisten ilmoilla tarvitsisi alkaa huutelemaan mitään sellaista mitä ei.. välttämättä halunnut kaikkien tietävän. Ehkä hän.. Selittäisi asiat Samille sitten jos täältä joskus kotiuduttaisiin. Häntä kuitenkin jäisi kaivelemaan se että Sam oli kysellyt jotain eikä hän ollut kunnolla vastannut. Tuo ehkä luki häntä kuin kirjoja konsanaan, mutta hänelle silti jäi hieman outo olo kun ei kertonut aina kaikkea mitä olisi ehkä pitänyt.

Sam sanoi lopulta ei fisuille ja Gabriel nyökkäsi hieman hymähtäen ja tunsi itsensä joksikin pikkupojaksi. Taas kerran. No ehkä hän olikin kun tällä tavoin kammosi kaloja..
Samin keksiessä seuraavaksi vuoristoradan, Gabriel katsahti sinne suuntaan ja hymyili nyt hieman enemmän.
"Mut sehän.. menee pää alaspäin.." hän mutisi ihmeissään Samin mielenmuutokselle. Eihän se nyt kauaa aikaa mennyt, mutta meni kuitenkin. Tai heitti kieppejä, joissa oltiin hetken pää alaspäin.

Samin lähtiessä kuitenkin juoksemaan vuoristoradan jonoa kohden, Gabriel naurahti ja lähti tuon perään. No.. Parempihan se vuoristorata oli kuin vesitankit täynnä kaloja.
Jono oli nyt paljon pidempi kuin kahdessa aikaisemmassa laitteessa, mutta se kului silti nopeasti koska juna oli tällä kertaa pidempi kuin esim kummitusjunassa. Gabriel ei ehkä lenkkeillyt päivittäin ainakaan tietoisesti, mutta kyllä hän käveli kilometritolkulla hiippaillessaan pitkin Lontoota aurorin toimissaan.
He eivät päässeet ihan heti junaan vaan se lähti heittämään yhden kierroksen ennen kuin he sitten ensimmäisen joukon poistuessa pääsivät itse kyytiin. Tälläkertaa he asettuivat vähän edemmäs kuin aikaisemmin kummitusjunassa. Henkilökunnan edustaja antoi vielä tarkat ohjeet kuinka ei saisi kurkotella vaunun ulkopuolelle ja kuinka kannatti jättää kaikki irtotavarat hytille etteivät ne tippuisi. Gabriel vilkaisi Samia siinä vieressään. Miten tuo nyt kuitenkin tuli johonkin mikä meni edes hetken pää alaspäin ja vielä omasta ehdotuksestaan?
Juna nytkähti liikkeelle.

Samin kasvoille ilmestyi kujeileva ilme, kun hän vain totesi: "viime yön jälkeen, musta tuntuu et mä voin käsitellä pienen pääalaspäin ajelun". Sen kuiskattuaan huulet hipoen Gabrielin korvaa Sam juoksi nauraen. Ihmiset katsoivat heitä kummastuneina, mutta Sam ei välittänyt. Pysähtyessään jonoon noita ei ollut edes hengästynyt ja hän vain hymyili leveästi. Hieman Samia kyllä hirvitti tuleva pään kiepautus, mutta kai hän siitä selviäisi.

Lopulta he pääsivät kyytiin ja Sam jätti laukkunsa lokeroon muiden mukana. Hänen laukkuaan tosin olisi todella vaikeaa varastaa, sillä se muuttuisi todella raskaaksi jos joku koettaisi sen viedä. Noita oli sanoa jotain, kun juna lähti liikkeelle ja nopeasti suu sulkeutui. Noita suuntasi katseensa eteenpäin ja ei inahtanutkaan alkuun. Hän puristi tankoa rystyset lähes valkeina. Todellisuudessa hän oli tullut tähän, koska arveli Gabrielin todella halunneen sitä. Miehen iloisuus oli Samille tärkeämpää kuin hänen kammonsa kiepahduksista. Tosin kun juna kallistui Sam ei inahtanutkaan vaan pisti silmät kiinni ja ei malttanut odottaa hetkeä kun pääsisi pois.

Juna pysähtyi töksähtäen ja Sam nousi tutisevin jaloin. "Ei se ollut ihan niin kamalaa kuin luulin", noita sanoi ja nojasi Gabrieliin polvet tutisten. Se oli pahempaa, noita lisäsi mielessään ja otti laukkunsa lokerosta. Onneksi pehmis ja pannarit eivät olleet sentään tulossa ylös.

Gabriel nautti junan kyydissä olemisesta ja onnistu jopa unohtamaan sen kuinka Sam oli vastikää yrittänyt raahata hänet sinne kalapaikkaan. Tuuli tuntui niin mahtavalta ja mikäs sen parempaa kuin uhmata luonnonvoimia painamalla pitkin vuoristorataa! Se tunne oli jotenkin niin älyttömän vapauttava.
Ne kierrokset tuntuivat kuitenkin aivan liian lyhyiltä ja jo turhan nopeasti juna pysähtyi ja heidät käskettiin ulos laitteesta. Gabriel pomppasi ylös vaunusta ja iloisena kiersi sitten Samin luo. Tuon nojautuessa häneen ja sanoessa tuon niin kovin epäuskottavat sanat, Gabriel naurahti tytölle. Samassa hän kaappasi tuon syliinsä koska aavisteli etteivät naisen jalat kantaisi tuota ulos laitteen porteista. Niinpä hän teki sen.

"Mennään keinumaan," hän ehdotti Sam sylissään ja nyökkäsi suurta puuta kohden jonka oksista roikkui keinuja. Siellä ei ollut yhtä ainutta lasta, koska eihän lapsia keinuminen tivolissa kiinnostanut! Niinpä keinut soivat hetken rauhan tämän vuoristoradan jälkeen. Samkin varmaan arvostaisi. Gabriel vilkaisi naisen kasvoja, kantoi tuon sinne keinuille ja laski suoraan yhteen keinuista istuutuen itse siihen viereen.
"Vai ei ollu ihan niin kamalaa," mies sanoi virnistäen ja nosti jalat ylös jolloin keinu alkoi hiljalleen liikkua edestakaisin.
"Sä tutisit ku haavan lehti puolet ajasta!" hän naurahti siirtäen katseensa sitten tivolin melskeeseen. Aivan kuin he olisivat jossain omassa kuplassaan koska he olivat sillä tivolin ainoalla vihreällä alueella ja puun alla siinä missä muut juoksivat laitteista toiseen asfalttia pitkin.

Sam ehti napata laukkunsa ennen kuin tunsi Gabrielin siinä lähellä. Hän hymyili miehelle hieman kalpeana ja äännähti kun hän nousi yllättäen maasta. ”Gab!” noita nauroi ja kietoi kätensä miehen kaulan ympärille. Hän vain nyökytti keinuille ja nojaili päätään Gabin olkapäähän. Hän nautti kanniskeltavana olosta, koska se sai hänet tuntemaan itsensä turvalliseksi.

Sam laskeutui keinuun ja työnsi sen kevyesti liikkeelle tossujensa kärjillä. Ei hän kovaa keinunut, niin vain, että se tuntui mukavalta. ”Ei ollut”, Sam sanoi ja hymyili keinuvalle velholle. Hän mutristi huuliaan kun mies kertoi, mitä hän todella teki. ”Ei kukaan sanonut, että minä lupauduin pitämään siitä”, noita totesikin. Ei hän todellakaan ollut väittänyt mitään sellaista.

Keinu keinui hiljalleen ja Sam tunsi itsensä rauhallisemmaksi kuin pitkään aikaan. ”Gab, mä oon tosi... onnellinen”, noita totesi ja hymyili miehelle koko olemuksellaan. Hän haluaisi pysäyttää sen hetken ja jäädä siihen ikuisesti. Toisaalta, jos hän jäisi siihen uusia hetkiä olisi vaikeaa luoda.

Gabriel naurahti hieman Samin sanoille ja katsahti tuota huvittuneen näköisenä vaikka hän miettikin miksi toinen oli sitten mihinkään vuoristorataan mennyt jos tuo ei kuitenkaan tulisi siitä pitämään. Yksin hänen takiaanko? No sehän nyt olisi typerää, koska.. Koska hän oli juuri kieltäytynyt menemästä sinne akvaariumiin. Juuri senkö takia? Hän oli halunnut kummitusjunaan joten Samin olisi kaiken järjen mukaan pitänyt valita sellainen paikka mihin itse halusi mennä! Vaikkakin ihan mikä tahansa muu paitsi se akvaariumi.
Sam kertoi olevansa onnellinen, mikä sai Gabrielin hymyilemään leveämmin. Hän siirsi katseensa takaisin tivolin ihmispaljouteen ja mietti hetken.
"Niin mäkin," hän vastasi tuolle. Samassa ihmiset alkoivat ryntäillä edestakaisin kuin päättömät kanat ja sillä sekunnilla alkoikin sataa taivaan täydeltä. He olivat onneksi puun alla vaikka kyllä lehvistöjen läpi pisarat pääsivätkin.
"Tule!" hän naurahti Samille, "äkkiä ennen kuin kastutaan!" Hän tarttui tyttöä kädestä ja veti tuon aivan rungon läheisyyteen. Hän riisui nopeasti takkinsa ja heitti sen heidän ylleen niin että se peitti heidät molemmat. Nahkatakin hienouksia; sen taskuihin mahtui tuhottomasti tavaraa (varsinkin jos oli velho), se piti kylmän ulkona ja lämpimän sisällä.. Tai vastaavasti lämpimän ulkona ja viileän sisällä riippuen ajankohdasta. Sen lisäksi se toimi kyllä tarpeen vaatiessa sateenvarjonakin. Gabriel katseli hetken ympäriinsä juoksentelevia ihmisiä ja naurahti sitten.
"Mä pelkään kuollakseni kaloja," hän tunnusti naurahtaen ja vilkaisi Samia. Nyt oli niin paljon helpompi puhua kun tiesi ettei kukaan ollut kuulolla.. Saatika ettei häntä pakotettu enää akvaariumiin.
"Siksi mä en oikeesti halunnu sinne Akvaariumiin," hän lisäsi huvittuneena jo omallekin typeryydelleen.

Heidän pieni onnen hetkensä hajosi kun ihmiset alkoivat ryntäilemään kuin päättömät kanat. Pienisade kuuro vain kulki heidän ylitseen ja sai aikaan melkoisesti vilinää ja vilskettä. ”Ahhahaa! Me ollaan brittiläisiä! Me ei olla sokerista!” Sam nauroi ja tuli silti kiltisti puun rungon viereen ja takin alle. Vielä parempi syy vain seisoa velhon vieressä, vaikkei Sam siihen syytä olisi edes tarvinnut. Hän katseli kuinka yhtäkiä kaikki olivat vain piilossa sateelta ja vain hurjimmat jatkoivat hauskan pitoa.

Hetken Sam joutui miettimään mitä kuuli, kunnes kohotti katseensa Gabrieliin: ”sä pelkäät kaloja”. Noidan oli aivan pakko toistaa kyseinen asia. Hän ei ollut aivan heti varma siitä, kuuliko hän oikein. ”Voi Gab...”, noita sani ja käänsi miehen kasvot itseensä päin ja suuteli tätä. ”Musta tuntuu, että tää sade ei lopu hetkeen”, noita totesi ja halaili miestään. Hänen ilmeensä oli äärimäisen tyytyväisen näköinen. ”Tööt”, hän sanoi ja kosketti omalla nenpäällään Gabrielin nenänpäätä.

Gabriel nauroi pienesti Samin toteamukselle heidän brittiläisyydestään. Hän ainakin oli enemmän sokerista! Tai no ehkei.. Tai sitten hyvin sitkeästä sokerista! Mutta jos alettaisiin laskemaan Samin kakkujen määrä, mitä hän oli syönyt, ja verrattaisiin sitä hänen painoonsa niin hän olisi tasan enemmän kuin tehty sokerista!

Hänen omituinen tunnustuksensa sai Samin toistamaan hänen sanansa, jolloin Gabriel naurahti.
"Joo. Mä putosin pienenä juurikin sellaseen kala-altaaseen mistä sä tossa äsken puhuit," hän selitti pelkoaan, "luulin hukkuvani ja voit kuvitella miltä se kaksivuotiaan silmin näyttää kun kalat hyökkää kimppuun ja alkaa syödä sun ihoas." Kyllähän hän nykyään tottakai tiesi etteivät kalat, ainakaan suurin osa, mitään pahaa tehneet muttei voinut silti käskeä itseään menemään niiden luo. Se oli joku luontainen, häneen iskostunut pakokauhu joka piti hänet kaukana kaloista.
"En voi edes.. hmm.. syödä niitä," hän lisäsi Samille. Nyt kun kerran aloitettiin pelkojen tunnustainen niin tunnustettiin sitten kunnolla!

Hänen paljastuksensa sai Samin voivottelemaan ja suutelemaan häntä, mikä taas sai miehen harkitsemaan että moisia tunnustuksia voisi tehdä enemmänkin jos palkinto olisi aina tämä! Ja suukkohan päättyi sitten halailuun, jolloin Gabriel taas siirsi hymyillen katseensa nyt melkein autioituneen tivolialueeseen. Sam oli oikeassa. Sade tuskin lakkaisi ihan heti. Mutta Sam oli oikeassa myös siinä että he olivat saakeli brittejä! Ja vakka hän sokerista olikin!
Niinpä Gabriel suukotti Samin päätä, kimposi ulos sieltä takkinsa alta ja juoksi nauraen sateeseen. Hän levitti kätensä, antoi sateen paiskoontua naamaansa hetken ja kääntyi sitten nauravaisena Samia kohti.
"Tule," hän naurahti ja viittoi tyttöä luokseen, "tanssitaan! Noi pitää meitä hulluina muutenkin niin miksei?"

Gabrielin kertoessa kala-altaasta Samin suu mutristui. ”Ei ihme, että pelkäät sitten. Niin minäkin varmasti tekisin”, noita totesi hellästi ja silitteli miehen pitkiä mustia etuhiuksia. ”No onneksi minä olen niille allerginen, sen takia en leivo kalapiirakoita. Saan siitä kamalan ihottuman”, hän paljasti ennen kuin suuteli Gabrielia niin, että miehen sukat saisivat pyöriä viikon. Hailailessaan Gabrielia Sam hymyili itsekseen ja ajatukselle kirkuvasta Gabrielista kalojen keskellä. Minkä hän sille mahtoi, että ajatus oli kerrassaan huvittava?

Yllättäen Gabriel meni sekaisin ja kirmasi sateeseen. Sam jäi värjöttelemään puun alle hölmistyneenä ja vilkaistuaan ympärilleen, hän näki, miten ihmiset katsoivat velhoa. Lopulta hän naurahti ja kiljahtaen ampaisi Gabin perään ja käsivarsille. ”Tän jälkeen, mä haluan lämpimän kylvyn ja teetä!” Noita nauroi ja alkoi tanssimaan. Hän tunsi kylmän veden kasvoillaan ja kuinka hiukset liimaantuivat nopeasti pitkin hänen päätään ja saattoi aavistaa kuinka hänen meikkinsä valuivat kohti poskia. Nopeasti hän tunsi myös vaatteiden liimautuneen ihoonsa, mutta ei antanut sen haitata.

Sam tanssi Gabrielin kanssa ja nauroi välillä vain, koska he tanssivat sateessa. Lopulta noidan huulet alkoivat sinertämään ja hän painui vasten Gabrielia: ”mennään kotiin”. Noita vapisi kylmästä ja naurusta. Hän ei ollut mitenkään kylmää sietävää tyyppiä vaan hiippaili asunnossaankin usein villasukkien kanssa. Nyt olisi villasukkien aika.

"Joo.. Mäkin yleensä vetoan allergiaan," Gabriel vastasi Samille virnistäen. Taikaministeriön leivissä kaikki, paitsi Leon Elroy, uskoivat hänen olevan vain pahasti allerginen kaloille. Eihän hän nyt voinut auroriosastolle kertoa pelkäävänsä hampaattomia, limaisia otuksia! Hänellehän naurettaisiin loppuelämä. Jopa Leon oli, ihme kyllä, vaiennut siitä asiasta vaikka tuo olikin saanut tietää pahan sattuman kautta hänen pikkupelostaan.

Sam tuntui harkitsevan kahdesti lähtisikö Gabrielin perään vai ei. Gabriel se kastui läpimäräksi jo pelkästään odottaessaan vastaisiko nainen hänen kutsuunsa vai toteaisiko tuo hänet idiootiksi, kuten varmasti moni olisi ollut valmis tekemään. Äkkiä nainen kuitenkin riensi hänen luokseen ja helpottuneena Gabriel koppasi tuon syliinsä.
Sam ehkä tanssi mutta Gabrielin hyppelemistä tuskin pystyi tanssiksi sanomaan! Hän oli kuitenkin yhtä innoissaan sateessa pomppimisesta kuin kuka tahansa muukin järkensä menettänyt, kaloja pelkäävä aurori. Aikansa sitä kestikin, minkä jälkeen Sam puoliksi nauraen halusi lähteä kotiin kuumaan kylpyyn. Nauraen Gabriel nyökkäsi tuolle ja kävi nappaamassa sen puun alle unohtuneen takkinsa heittäen sen Samin niskaan. Hän katsahti ympärileen lähtiessään käsi Samin ympärillä kohti tivolin uloskäyntiä. Heitä tuijotettiin vähintäänkin oudoksuen ja kuiskailun pystyi huomaamaan jopa vesisateessa. Gabriel virnisti ja heilutti kättään noille ihan tahallaan saadakseen nuo häkeltymään entisestään.
Hah, se oli hauskaa!

Yhteisestä päätöksestä he lähtivät suunnistamaan kohti Samin asuntoa, joka oli paitsi lähempänä myös ehkä kotoisampi ja lämpöisempi kuin Gabrielin kolkko poikamiesboxi. Gabrielinkin kajalit olivat pitkin naamaa ja tukka valui pitkänä ja mustana hänen päätään myöten. Paita ja housut olivat liimautuneet hänen ihoonsa ja sukat olivat litimärät! Tennarit olivat todennäköisesti entiset moisen riehan jälkeen.
Kello kilahti ja viimein he pääsivät sisälle Samin kahvilaan ja Gabriel katsahti paikallaolevia asiakkaita hymyillen, melkein nauraen. He tosiaan keräsivät katseita! Pitäisiköhän hänen riisua kengät siinä ettei Samin taikamoppi tulisi hakkaamaan häntä varrellaan? Se se vasta huvittava näky olisikin!

He olivat Gabrielin kanssa kuin kaksi kuusta pudonnutta hullua jästien silmissä. Sam ei välittänyt vaan nautti olostaan kunnes hänen oli liian kylmä, jotta siitä voisi nauttia. Gabriel suostui onneksi helposti lähtemään ja haki vain takkinsa puun alta. Sam hieman vastusteli sen pukemisesta, mutta lämmitteli sillä mielellään ja Gabrielin keho tuntui mukavalta jopa märkänä. Hän naurahti miehelle tuon vilkutellessa jästeille. Hän nappasi herrasta kiinni ja antoi kunnon romanttisen vesisade suudelman, joka oli kaikissa vanhoissa elokuvissa, ennen kuin marssi ulos tivolista.

Samin koti oli lähempänä, joten he päättivät mennä sinne tällä kertaa. Samia kadutti heti, kun he olivat astuneet kahvilan puolelle. Sam ei ollut tainnutkaan ennen esiintyä housuissa ja märissä vaatteissa. Hän hymyili eräälle noidalle, joka oli tipauttaa silmänsä päästään. ”Sam! Mitä sin... ylös! Kuivaamaan! Te saatte vielä jonkun kuolontaudin ja muista tämä on sinun vapaapäiväsi! Yksi niistä miljoonista pitämättömistä! Gariel, jos sä päästät Samin alas tekemään töitä, mämä... mä kerron sille sun pitkälle kaverilles jotain tosi noloa!” Layla paasasi heidät ylös ja Samin asunnon portaisiin pistäen oven sitten kiinni. ”Yes ma'am” Sam sanoi ovelle ja lähti nousemaan portaita.

Noita meni suoraan kylpyhuoneeseen ja alkoi riisumaan märkiä vaatteita yltään. ”Lämmin suihku.. Mä taidan unelmoida siitä enemmän nyt kuin susta”, noita sanoi virnistäen ja astui ilkosillaan lämpimän veden alle. Se tuntui todella kuumalta kylmällä iholla, mutta samaan aikaan todella hyvältä ja Samin tärinäkin alkoi loppua.

He saivat vastaansa paitsi yllättyneitä katseita, myös Laylan armottoman paasauksen heistä ja Samin työnteosta. Gabriel naurahti hieman ja katsahti Samia vierellään, joka lähti piakkoin nöyränä yläkerran suuntaan. Layla uhkasi kertovansa Leonille jotakin noloa, mikä sai Gabrielin naurahtamaan ennen kuin mies seurasi Samia portaisiin.
"Se tietää jo kaiken!" hän totesi nauraen Laylalle, mutta lupasi sitten ettei laskisi Samia enää alakertaan sinäpäivänä. Gabriel oli jo ottanut pari porrasta kun hän äkkiä peruutti ja nappasi tiskin kulmalta pullan.
"Maksan ku tuun alas," hän lupasi Laylalle ja kipitti sitten pullaansa mutustaen yläkertaan. Hän niin pystyi tuntemaan jäätävät katseet selässään, muttei jaksanut välittää niistä! Hänellä oli aivan liian hauskaa ja aivan liian kylmä jaksaakseen kiinnittää huomiota Samin asiakaskuntaan.

Ylös päästyään, Sam suunnisti ensitöikseen suihkun suuntaan ja Gabriel naurahti hieman tuon kommentille. Hän nyhti oman paitansa päältään ja nahka veti samantien kananlihalle. Gabriel heitti paidan kuivumaan tuolin selkänojalle ja kipitti sitten pikaisesti sytyttämään takkaan tulen! Sauvan heilautuksellahan se hoitui ja pian mies jo lämmitteli takan edustalle polvistuneena ja lisäsi pari puuta valkeaan. Se oli ehkä ollut hyvä ja hauska idea lähteä tanssimaan vesisateeseen, mutta nyt kun sitä ajatteli niin jäätyminenhän siitä oli seurannut. Gabriel pörrötti hieman märkää tukkaansa ja pyyhkäisi naamaansa jolloin sormiin jäi hieman mustaa. Hän se mahtoi olla miehinen näky tukkansa ja mustan naamansa kera!

Sam viihtyi suihkussa jonkin aikaa, mutta astui ulos ja kietoutui paksuun pinkkiin pyyhkeeseensä melkoisella vauhdilla. Tämän tehtyään hän poisti sitkeimmät meikit naamaltaan ja otti vielä yhden pyyhkeen Gabrielille. Niine hyvineen nainen asteli pois kylpyhuoneesta ja olohuoneeseen, josta huokui eniten lämpöä. ”Tässä, suihkuunkin saa mennä”, noita totesi istuessaan takan ääreen. Hän veti pitkät hiuksensa olan yli ja tiikerin kammalla selvitteli jo märkiä kikkaroita. ”Se oli hyvä idea, mutta sateen pitäis olla lämpimämpää”, noita totesi hymyillen ja jäi nauttimaan takan lämmöstä.

Varpaita kutkutti lämpö ja Sam nousi hetken päästä sohvalle istumaan. Tuntui oudolta pitää vapaata, kun hän normaalisti teki töitä. Hän kieltämättä oli jonkin sortin työnarkomaani. Ei hän vain osannut olla ja vain olla. Hän tarvitsi jotain tekemistä! Nyt hän katseli Gabrielia, tulta ja kuunteli sateen piiskausta olohuoneen ikkunaan. ”Iih.. mun varpaat varmaan tipahtaa kohta pois”, Sam totesi, sillä hänen kauimmaiset osasensa tuntuivat todellakin kylmiltä, yhä.

Hetken päästä Sam kuului tulevan takaisin ja Gabriel käännähti katsomaan tuota askeleet kuullessaan. Hän sulatteli edelleen nahkaansa siinä takan edessä, mutta suoristautui hieman Samin heittäessä hänelle pyyhkeen ja istuutuessa siihen viereen.
"Joo voisin mennä," hän sanoi naurahtaen hieman. Olikohan suihkuun käskeminen vihje siitä että hänen naamansa näytti kamalalta kiitos levinneiden kajalien? Varmaankin. Gabriel ehti nousta jo kyykkyyn lähteäkseen siitä suihkuilemaan kun Sam totesi idean olleen hyvä. Gabriel hymyili tuolle ja nousi sitten seisomaan. Sam ruikutti vielä kylmistä varpaistaankin ja Gabriel katsahti ympärilleen. Sohvan selkänojalla mies huomasi siististi kasassa olevat villasukat. Hän nappasi ne ja heitti Samille.
"Mä meen nyt käymää siel suihkus," hän sanoi ja paineli sitten kylpyhuoneen höyryihin.

Gabriel oli polttaa nahkansa siellä suihkussa! Hän oli ehtinyt jo sulatella suurimmat jäätymiset takan edessä tutistessaan, mutta se ei muuttanut mitään. Mies rakasti kuumia suihkuja ja sen ansiosta Samin taakseen jättämä höyrypilvi vain tiheni hänen ansiostaan. Hän pesi tukkansa ja naamansa eikä siinä kauaa mennyt vaikka hän olisi suihkussa viihtynyt toki kauemminkin. Jos hän olisi nyt kotona, hän varmaan uppoaisi tunneiksi kylpyammeeseensa sinne Samin antaman vaaleanpunaisen vaahdon sekaan.
Hän kuivasi tukkansa pahimman kosteuden pois ja kietoi sitten pyyhkeen vyötäisilleen. Palattuaan suihkutilasta, hän huomasi höyryävänsä ja naurahti hieman astellessaan takaisin olohuoneen puolelle tukka pörrössä ja naama kerrankin kajalittomana!
"Täällä on ilmasto kohta ihan ku sademetsässä," hän totesi istuutuessaan siihen Samin sohvalle naisen viereen.

Gabrielin hymy kertoi kaiken Samille tuon noustessa. Oli mukavaa, kun toista ymmärsi silläkin tavalla. Lisäksi hän sai villasukat, jotka lämmittivät noidan jalkoja hyvin. ”Kiitti”, noita sanoi ja jäi katsomaan Gabrielin selkää tuon mennessä suihkuun. Sillä aikaa Sam kuivatti hiuksensa sauvalla, mutta oli liian laiska lähteäkseen pukeutumaan, joten hän värjötteli sohvalla.

Kylpyhuoneen ovi kävi jonkin ajan kuluttua ja Gabriel ilmestyi höyryn keskeltä. ”Ah! Mä olen aina halunnut käydä sademetsässä”, noita totesi ennen kuin hellästi työnsi Gabrielin kumoon, jotta hän pääsi painamaan päänsä miehen rinnalle. ”Sun sitten oikeesti pitää keksiä mulle kaikkea kivaa tekemistä etten mä ilmesty keittiöön. Layla taatusti keksii jopa jotain päästään sille sun kaverille”, noita totesi naureskellen ja suukotteli velhon huulia ennen kuin painui mukavaan asentoon miehen rinnalle ja silitteli tatuoitua ihoa. Jälleen kerran Samin katse hakeutui mustalle varpuselle ja sormet alkoivat kuin itsestään piirrellä sen ääriviivoja. Hän ei vieläkään voinut uskoa, että mies oli tatuoinut itseään hänen takiaan. Se oli kuitenkin melko pysyvä teko, paitsi velhoille. Taialla tatuoinnin voisi varmasti saada katoamaan.

Gabriel ei kauaa ehtinyt siinä istuskelemaan kun Sam jo tönäisi hänet kumoon ja möyri siihen puoliksi hänen päälleen löhöämään. Gabriel vei kätensä tuon selälle ja painoi päänsä siihen pehmeään selkänojaan. Mies hymyili Samin uhkailtua Laylan kyllä keksivän jotain sanottavaa Leonille.
"Hmm.. No enköhän mä jotain keksi pitääkseni sut yläkerrassa," hän mietti ääneen, "vaikka kieltämättä mua kiehtois tietää mitä se Layla muka keksis mikä sais mut nolostuu mitä Leon ei jo tietäisi.. Oon kertonu sille siitä kalakammostakin jo!" Hän naurahti. Jep. Layla saisi pistää parastaan jos aikoisi oikeasti kertoa Leonille jotakin, mikä saisi hänet nolostumaan sen miehen silmissä! Leon kun tunsi hänet vielä paremmin kuin Sam ja tuskin maailmasta löytyi ketään, kuka olisi tuntenut hänet Leonia paremmin.

Gabriel katsahti Samin kättä tuon sormien sivellessä jälleen kerran hänen varpustatuointiaan ja vilkaisi sitten naista itseään. Eihän hän osannut tuon ajatuksia lukea, mutta ei ollut vaikeaa arvella mitä tuon päässä mahdollisesti liikkui. Vaikka eihän nyt ihan oikeaan tietysti osunutkaan.
Velhot saattoivat kyllä poistaa tatuointeja taikavoimin, mutta Gabrielille se ei ollut edes mahdollisuus. Hän ei suostuisi poistamaan tatuointejaan, vaikka niistä muodostuisi terveysriski. Hän oli.. No kaikki ne mitkä itse oli ottanut, ottanut tietoisena kaikista riskeistä mitä nyt oli. Tiesi että ne kestäisivät ikuisesti vaikka velhotatuoitsija olikin kertonut mahdollisuuksista. Mutta ei tatuointia pitänyt tehdä sillä ajatuksella että sen voisi poistaa..
Ja niin.. Siinä missä Gabriel osasi aika-ajoin olla todellinen tuppisuu, kuvat hänen kehossaan saivat kertoa tarinaansa. Kuten vaikka nyt varpunen visersi kiitostaan päivittäin Samia kohtaan vaikkei mies sitä osannutkaan ääneen sanoa.
Gabriel huomasi hymyilevänsä typeränä ja sen huomatessaan, hän naurahti ja antoi Samille suukon ohimolle.

”Musta tuntuu, et Layla sit kattoo työksi myös leipomisen täällä”, noita totesi virnuillen ajatellessaan apulaistaan alakerrassa. Sam yleensä kun haki ruokansa alhaalta. Hän käytti melko harvoin omaa varsinaista keittiötään. ”Joten sellainen ei käy ja usko pois, Laylalla on lähes yhtä hyvä mielikuvitus kuin mulla”, nainen vakuutti kiehnätessään itsensä lokoisaan asentoon.

Tatuointi kiehtoi Samia valtavasti. Hän ei itse asiassa ollut ehtinyt viimeyönä kiinnittää kaikkiin huomiota, sillä vaikka hän oli nähnyt miehen vähissä vaatteissa ennenkin, ei hän välttämättä jokaista kuvaa tai tekstiä kerennyt näkemään. Pienen pään ajatukset kuitenkin katkesivat kun hän kuuli miehen nauravan ja sitten tunsi huulet ohimolla. ”Mitä?” Sam kysyi sekaväriset silmät hämmentyneinä ja katsoi miestä kuin pieni spanieli. Oliko hän tehnyt jotain? ”Miksi sä nauroit?” noita uteli ja pujotti jalkansa aurorin jalkojen lomaan. Siinä oli ihan mukava olla, vaikkakin ahdasta.

Gabrielin naurahdus sai Samin havahtumaan tuon ajatuksista ja kyselemään että mitä ihmettä. Mies laski katseensa tuohon virnistellen ja pudisti sitten päätään.
"Ei mitään," hän vastasi, "kunhan omalle naamalleni nauran. Unohtui typerä hymy päälle. Tiiätkö sen tunteen kun hymyilee typeränä ja sitten tajuaa hymyilevänsä typeränä?" Se oli hänelle oikeastaan aika yleinenkin tunnetila varsinkin sen jälkeen kun hän oli alkanut Samin kanssa enemmän olemaan.. Eli pari viikkoa. Typerä hymy oli joskus unohtunut kasvoille kesken työpäivänkin ja sitten hän oli saanut kuittailuja kollegoiltaan. Turha ehkä edes mainita nimiä siltä saralta.

Gabriel siirsi hiuskiehkuran Samin kasvoilta korvan taa ja hetken mies ehti ihmetellä pienessä pääkopassaan miten tuon tukka oli jo nyt ihan kuiva vaikka hänen oli vielä melkein valuva! No ei sentäs, sohvahan siinä vain kastuisi! Mutta kostea kuitenkin!
Gabriel hymyili Samille ja huokaisi sitten tyytyväisenä.
"Ja sä raukka se edelleen ihmettelet mun tatuointeja vaikka luulis niiden tulleen jo tutuksi!"

Gabriel vain hymyili ensin, mutta vastasi sitten oman naaman naurattavan. ”Kyllä, minä kuljen se naamallani lähes koko ajan”, noita totesi ja kallisteli päätään. Viimeaikoina ilme oli jopa yleistynyt, mikä oli hälyttävää ja Layla oli vitsaillut hänen aivojensa hidastuvan. No kai se niinkin saattoi olla.

Aina kun Gabriel kosketti Samin kasvoja, noita tunsi hellän läikähdyksen sisällään. Kasvot, kädet ja kaula olivat hänen lempi paikkojaan koskettamiselle. Gabriel oli saanut sen selville helposti, koska Sam ei asiaa peitellyt. Syvän huokauksen jälkeen mies ihmetteli hänen kykyään ihmetellä. ”Mä en ehtinyt viime yönä keskittyä niihin, joita mä en yleensä näe. Oli vähän kiire ja ihmettely on mukavaa. Kätevää kun sä olet tämmönen kävelevä kuvakirja. Tekee hyvää minunkaltaisilleni, joiden päässä on koko ajan satuja”, noita totesi nauraen ja nousi sitten istumaan. ”Mä niin ostan sen isomman sohvan ihan pian”, hän totesi noustessaan ja lähtiessään kulkemaan kohti makuuhuonetta. Pyyhe oli epäkäytännöllinen löhöily asu.

Gabriel ei voinut kuin hymyillä huvittuneena Samin selitetty kuinka hän oli kuin kävelevä kuvakirja. Niinhän hän oli. Orpokodin lapsetkin olivat sitä mieltä ja vaativat nähdä tatuointeja melkein yhtä äänekkäästi kuin Sam toisinaan. Noista nappuloista uuden kuvan löytäminen oli aina niin tuhottoman kiehtovaa.. Ehkä siksi nuo häntä aina tuijottivatkin.
"No onneksi on vielä tilaa mitä kuvittaa," Gabriel naurahti hymyillen ja mietti hetken mitä hittoa tekisi sitten kun hänen nahastaan ei enää löytyisi pienintäkään kohtaa mihin saisi jotain upotettua! Se olisi kamalaa! Eikä hän kasvojaan nyt niin tähdellisesti halunnut tatuoida. Se yksi tähti riitti vallan mainiosti.

"Mä ostan sen sulle jos et kohta saa sitä aikaseksi!" Gabriel naurahti Samin maristua taas kerran sohvansa pienuudesta samalla kun nousi ylös. Gabriel muisti tuon puhuneen tästä jo.. No kaksi viikkoa sitten. Mutta silti!
Hän katsoi Samin menoa hetken ja jäi sitten yksin istumaan siihen sohvalle. Hän naurahti hieman, nousi ylös ja sauvaa heilauttamalla sammutti tulen takasta. Hän pyöri hetken siinä olkkarissa ja lähti sitten Samin perässä makkaria kohti.

[Thanks again! ]