Roskaruokaprinssin romanttiset ensitreffit

Gabriel parka oli päässyt tivoliin vain kaksi kertaa. Tosin orpokodilla tuskin olikaan resursseja niin paljoa, että lapset pääsisivät niin usein huvituksiin. ”Sitten meidän täytyy tehdä kaikkea siellä ja minä tulen kaikkiin laitteisiin. Paitsi niihin joissa pää pyörii alas”, Sam sanoi ja lopetti lettuannoksensa.

Ministeriöön meno ei houkuttanut Samia, mutta... Olisi jännää mennä sinne Gabrielin kanssa. ”Mä haluun nähä missä sä luuhaat kaikki päivät”, noita sanoi ja nousi kumottuaan mehun kurkustaan alas ja alkoi noukkia vaatteitaan. Peitto tuli tielle, joten se sai valahtaa pois ja noita sai hetken etsiä rintaliivejään. ”Mihin ihmeeseen sä ne heitit!” hän ihmetteli mönkiessään lattialla, koska ne olivat päätyneet pöydän alle. No ainakin Gabi tuli iloiseksi kun Samin pieni takamus oli hetken ihailtavana. Sauvalla olisi saanut vaatteen helposti kutsuttua, mutta sauva oli eteisessä takin taskussa. Lopulta Sam pujotti mekon päälleen ja hipsi Gabrielin luo: ”suljetko sen?” Noita kysyi ja keräsi hiukset olkansa ylitse. Ei hän jaksaisi alkaa pistämään sukkiaan enää, ne vaihtuisivat kuitenkin kohta. ”Lähdetään kun sinä olet valmis”, Sam sanoi ja kääntyi antamaan suukon miehelle.

"No siihen voi mennä hetki sitten," Gabriel naurahti Samin haluttua tutustua hänen työpaikkaansa, "sä tiiät et oon enemmän pihalla kuin ministeriön sisällä." Hän nousi itsekin ylös ja toimitti astiat sitten tiskialtaaseen ja loput letut hilloineen muuten tyhjyyttään huutavaan jääkaappiin.
Samin ihmettelyt kuultuaan, Gabriel kääntyi vilkaisemaan tuota eikä voinut olla naurahtamatta hieman näylle. Ei hän kauaa kuitenkaan ehtinyt katsella näkyä kun keskittyi itsekin etsimään niitä kadoksissa olevia liivejä. Hän halusi tivoliin! Pian ne löytyivätkin pöydän alta, mikä oli Gabrielista jokseenkin hämärää. Ei hän muistanut niitä niin kauas heittäneensä, mutta.. kaipa sitten niin..

Gabriel keräili omat vaatteensa käsiinsä ja Samin pyydettyä häntä sulkemaan vetoketjun, hän auttoi tuota. Tämän jälkeen hän vei omat eiliset paitansa pyykkikoriin ja kaivoi hieman rennompaa päälle kuin jonkun kauluspaidan.
"Menee iihan miiiniiimaalinen hetki," hän vannotti Samille ja nappasi sitten hiuslakkansa suihkien sitä päähänsä samalla kun yritti pörröttää eilistä tukkaansa parempaan kondikseen.
"Hetki vielä," hän naurahti ja kaivoi nahkatakkinsa sisätaskusta kajaalinsa, jota hän seuraavaksi alkoi työstämään.
Ei siinä oikeasti kauaa mennyt, mutta viimein Gabriel sai taas itsensä kondikseen ja vilkaistuaan vielä peilistä, hän kumartui sitomaan tennareita jalkaansa.
"Noniin.. Käydääs sit sun luona ensin," hän sanoi napaten takkinsa vielä mukaan ennen kun lähti asunnosta.

Vetoketjun sulahdettua paikalleen Sam haroi hiuksiaan vähän siistimmin ja haettuaan sauvansa hän selvitti sillä hiuksensa ja näytti mielestään oudolta ilman kiharoita, jotka hän loi myös sauvalla. Pörröisemmät hiukset sopivat Samille paremmin. Hän sai takinkin kiskottua niskaansa sopivasti kun Gabriel oli valmis. ”Tivoliin!” Sam sanoi ja heitti kädet ylös ilmaan leveästi hymyillen. Koti ja ministeriö olisivat vain välipysäkkejä.

Sam tiesi jo, missä he kaikkoontuivat, joten hän saattoi kipsuttaa koroissaan Gabrielin vieressä kaikessa rauhassa ja kaikkoontua oman ovensa eteen. Hän avasi sen ja luikahti sisään. Layla kuuli oven äänen keittiöstä ja pisti päänsä sisään. ”Sam! Gab! Walk of shame?” Noita kysyi virnuillen ja Sam pyörätti silmiään. ”Enemmänkin walk of proud!” hän nauroi ja Layla iski vain Gabille silmää ennen kuin katosi palvelemaan asiakasta ja Sam juoksi yläkertaan.

”Hetki vain!” noita hihkaisi ja sipsutti vaatehuoneeseen, jossa hän riisuutui ja vaihtoi ylleen käytännöllisemmät vaatteet. Punaiset tiukahkot housut ja valkea hörhelöinen yläosa saivat Samin näyttämään itseltään ja samalla oudolta. Hän kun ei todellakaan hosuja juuri käytellyt ja noita myös madaltui kun hän laittoi jalkansa mataliin nilkkureihin. Sipaistuaan huulilleen punaa ja napattuaan laukkunsa ja jästilompakon hän palasi Gabrielin luo ja hihkaisi hetken mielijohteesta: ”Ota koppi”. Sam teki aikeensa selväksi ja hypähti Gabin syliin suudellen miestä ja ristien jalkansa tuon alaselkään. Hameen kanssa sitä oli vaikeaa tehdä.

Päästyään kahvilalle, he saivat Laylan tervehdyksen saman tien vastaansa ja Gabriel naurahti hieman naisten sananvaihdolle. Ennen kuin Gabriel seurasi Samia yläkertaan, hän kääntyi Laylan puoleen ja muodosti sanan "kiitos" äänettömästi huulillaan. Layla naurahti hänelle ja Gabrielista tuntui siltä että lasku seuraisi perässä!
Gabriel ehti harkita josko jäisi odottelemaan alakertaan, mutta sitten huomasi pari muuta Samin kahvilan vakiasiakasta tuijottavan häntä sellaisella minä-niin-tiesin-tämän-ilmeellä että hän totesi parhaaksi vain hilpaista yläkertaan! Hän ei halunnut olla se, joka vastailisi noiden asiakkaiden kysymyksiin. Hän saisi vastailla ministeriössäkin, jos halusi. Niinpä Gabriel pinkoi Samin perässä yläkertaan jääden odottelemaan tuon puuhasteluja.

Ei siinäkään kulunut kuin hetki kun Sam palasi hänen luokseen. Gabriel oli kommentoimassa heti tuota outoa ilmestystä, muttei ehtinyt kun Sam pomppasi hänen syliinsä. Mies ehti juuri ja juuri levittää kätensä vastaanottamaan naista ja sai kuin saikin kopin. Joskin horjahdus oli lähellä!
"Kiinni," hän naurahti ja laski tuon sitten takaisin jaloilleen katsahtaen tuon asukokonaisuutta nyt uudestaan.
"Hienot housut," hän kommentoi, "en ole kai ikinä nähnyt sulla housuja!" Sen sanottuaan hän tarttui Samia kädestä ja lähti raput taas alas.
Päästyään ulos kahvilasta, Gabriel vilkaisi vielä ikkunasta sisälle jääneitä kyylääjä-asiakkaita.
"Saat kyllä kysymysparven vastaas ku päästän sut takas töihin," Gabriel naurahti Samille, "ellet oo jo saanu!"

Sam sai suikattua sen suukkonsa Gabrielille ja liukui miehen vartaloa pitkin omille jaloilleen Noita astui yhden askeleen taaemmas ja otti mustan takin naulakosta. ”Eikös olekkin?” Sam sanoi ja virnisti. Hän nyökytti päätään Gabrielille: ”Ei ihme. Yleensä käytän niitä vain kun on pakko tai en halua vilautella”. Noita puristi hellästi miehen kättä ja käveli tuon kanssa portaat alas ja ulos.

Katsomattakin Sam tiesi, että neniä oli liimautunut ikkunaan. ”Mhm... Mä olen jo saanu aikalailla”, noita vastasi ja virnisti pienesti. Hän tunsi olonsa vähän ei Sammaiseksi ilman mekkoja ja korkoja ja samaan aikaan taas niin itsekseen. Se oli todella outoa. ”Miten sä voit käyttää housuja koko ajan?” Sam kysyi, koska noidan kävely sopi paremmin hameen alle sipsutettavaksi. Nyt kaikki näkivät miten hänen jalkansa liikkuivat! Kriisin sai mistä halusi.

”Minä en ole käynyt ministeriössä juurikaan. Se on minusta liian... maanalainen niin kuin irvetakin. Jostain syystä maahiset eivät pidä minusta. Puhun liikaa mukamas”, Sam jutteli kun he kulkivat kohti ministeriötä ja suipisti huuliaan maahisten kohdalla. Hän ei pitänyt tosin maahisista kun ne olivat niin töykeitä! Hän kuitenkin osoitti sen olemalla vain aina ihanampi ja söötimpi näitä kohtaan.

"Ai, mihin sä oot sit joutunu jo vastaamaan?" Gabriel kysyi, "multa ei kukaan ole vielä kysynyt mitään töissä.. Tosin ei ne kai edes tiedä tästä." Tai kiinnostiko työkavereita edes hänen tekemisensä, sitäkin saattoi miettiä. Eivät nuo ainakaan varmaan kyselisi mitään ihmeempiä, koska tiesivät ettei hän kuitenkaan kovin mielellään vastaisi mihinkään kysymyksiin. Ei ainakaan yleensä.. Sam saattaisi kyllä olla poikkeus.

Gabriel ei voinut olla nauramatta Samin kysymykselle ja siirsi katseensa tuohon vierellään kävelevään naiseen.
"Mikä kysymys tuo nyt oli!" hän nauroi, "miten voin käyttää housuja koko ajan.." Hän pudisti päätään.
"Ihmiset heittelee mua roskilla jos kuljen kadul hamees," hän lisäsi virnistäen ja naurahti mielikuvalle itsestään jossain Samin hameessa. Ihmiset todella heittäisivät häntä roskilla sen näyn edessä!

"En mäkään siellä sen suuremmin viihdy," Gabriel vastasi Samille, "tai onhan se mieletön työpaikka sinänsä, mutta olen mieluummin ulkona töissä ja oikeasti tekemässä jotain. Sitä toivoisi että joskus olisi siinä asemassa että saisi assareita, jotka voisi tehdä paperihommat ja itse varsinaiset pidätykset ja sellaset." Hän niin vihasi paperihommia ja niitä piti aina tehdä sen jälkeen kun oli saanut oikeasti jotain aikaan. Kyllähän hän ymmärsi paperitöiden tärkeyden, hän ei vaan pitänyt niiden tekemisestä.
Päästyään sisälle ministeriöön, Gabriel katseli ympärilleen ja paikalla tosiaan oli vähemmän sakkia kuin arkipäivänä. Muutamia yli-innokkaita työntekijöitä paikalla oli ja tietenkin ne raukat, jotka olivat joutuneet viikonlopputöihin.
"Aurorien päämaja on toisella tasolla," Gabriel sanoi Samille, "kuten koko taikalainvartijaosasto. Mennään hissillä." Hän ohjasi Samin yhteen hisseistä ja painoi sitten auroriosaston kohdalla. Hissi nytkähti liikkeelle ja lähti ensin taaemmas ja sitten vähän ajan päästä hieman alaspäin.
"Tervetuloa aurorien päämajaan," hän sanoi astellessaan ulos hissistä, "nyt.. käydään hakemassa se typerä raportti ja toimitetaan taikaministerille ekalle tasolle."

”Lähinnä ihmiset ovat varmistelleet, että me todella olemme yhdessä ja sinun huulikorusi on suosittu. Eräs pikkuinen noita-akka kysyi erityisesti onko se kylmä”, Sam kertoi virnistellen. Oita ei myöskään yllättynyt kuullessaan, ettei ministeriössä juuri hänestä kyselty. Eiväthän he häntä tunteneet tai nähneet heitä yhdessä sen suuremmin. Kahvilassa taas Sam avoimesti antoi Gabille suukon kun tuo tuli sisään ja kun mies poistui ja parikymmentä siinä välissä.

Housukysymys oli hyvin vakava. Sam nyökäytti päätään: ”miten sinä voit? Tämä on hankalaa”, noita totesi ja koetti sitten kuitenkin kuvitella herraa hameessa. ”Joo pysy sä vaan housuissa”, Sam kikatti pelkälle mielikuvalle, saatikka sitten realistiselle kuvalle!

Gabriel selitteli ministeriön toimintaa ja Sam kuunteli nyökytellen päätään. Hän ei koskaan tulisi tekemään siellä töitä, joten hän piti vierailut minimissä. Nyt hän kuitenkin saapui ministeriöön Gabin kanssa ja katseli ympärilleen. Muutamat velhot ja noidat vilkaisivat heidän peräänsä ja kuiskuttivat sitten kiihkeästi. Hissiin he pääsivät kuitenkin yksin, lukuunottamatta paria paperilennokkia. Hissin liike sai Samin takertumaan Gabrielin käsivarteen, sillä hän oli tottunut vain ylös-alas meneviin!

Aurorien päämajaan noita astui varovaisesti. ”Oh! Sinun työpöytäsi!” Noita sanoi silmät tuikkien ja seurasi Gabrielia. Heitä moikkailtiin sieltä täältä ja Sam hymyili nätisti. Hän sai osakseen myös melko outoja katseita. Ilmeisesti punaiset housut ja röyhelötoppi eivät kuuluneet auroreiden virka-asuun.

Gabrielin kasvoille nousi veikeä hymy tuon kuunnellessa mitä Samilta sitten oltiin kyselty ja ihmetelty heidän seurustelunsa alkamisen jälkeen. Jotenkin ei tullut yllätyksenä että huulikorusta oltiin kyselty eikä kysyjäkään sinänsä herättänyt ihmettelyjä. Sen sijaan kysymys itsessään oli Gabrielista hieman hölmö. Tai siis tottakai koru oli lämmin niin kauan kun hänen huulessaan veri kiersi! Paitsi kovilla pakkasilla. Viime talvena yhtenä päivänä oli ollut niin kylmä että korua oli yksinkertaisesti pakko pyöritellä koko ajan ettei se jäätyisi ja aiheuttaisi jonkinsortin paleltumista hänen huuleensa!

"Voi pysyn kyllä!" Gabriel lupasi edelleen naureskellen housukeskustelulle, mutta hetken mietittyään hän lisäsi virnistäen; "Paitsi jos saan jonkun hurjan idean jostain kokonaisuudesta johon kuuluu hame niin sitten voi asiat olla eri! Mutta tuskin se päivä tulee.. Ellei ihmiset sitten ala edes aavistuksen suvaitsevaisemmiksi!" Pelkkää vitsiähän se oli! Tuskin hän saisi mitään visiota asukokonaisuudesta, missä hame olisi läsnä joten tätä oli turha puida sinänsä.
"Mutta vaihdetaan aihetta," hän naurahti vielä, "tai muuten ajattelen asiaa liikaa ja se visio tulee väistämättä ja sitten ollaan pulassa! Minä, koska saisin roskia niskaani.. ja sinä koska sun vaatekomeros tyhjenis!" Hän virnisti naiselle tietäen varsin hyvin kuinka tärkeä vaatekomero oli tuolle naiselle. Kyllähän hän osasi samaistua moiseen pakkomielteeseen.. Hän kun oli itsekin tarkka vaatteistaan ja ulkonäöstään!

Gabriel vastasi tervehdyksiin ja vaihtoi muutaman sanasenkin parien työkavereiden kanssa noita ohittaessaan ja lähinnä naureskeluksihan se meni. Ei kukaan viitsinyt olla turhan vakavana lauantaiaamupäivänä töissä. Kummastuneet katseetkin seurasivat heitä ja se oli hieman outoa, joskin hyvällä tavalla, koska ei hän ollut enää tottunut siihen että aurorikollegat katsoisivat häntä oudoksuen. Eiväthän nuo häntä katsoneetkaan vaan Samia, mikä sekin oli outoa! Kaikki tämä oli outoa, mutta.. hyvällä tavalla.
"Joo mun pöytäni," Gabriel vastasi naurahtaen saavuttuaan oman pöytänsä ääreen. Pöytä oli kaikkea muuta kuin siisti, mutta Gabriel kutsui sitä hallituksi kaaokseksi. Se oli täynnä papereita, kyniä, lehtiöitä, nitojia.. Kaikkea mitä nyt voisi kuvitella aurorin pöydältä löytyvän. Mutta sen lisäksi jotain oudompiakin asioita, jotka leimasivat pöydän juuri hänen pöydäkseen. Kuten esim muutama huivi ja kaulakoru roikkumassa pöytälampun varresta ja jotain sormuksia ja koruja pitkin laatikoita luomassa jo ennestään sotkuista tunnelmaa vielä sotkuisemmaksi.
"Hallittu kaaos," Gabriel totesi virnistäen ennen kuin Sam ehti kommentoimaan hänen pöytäänsä, "sitä se on. Mä tiedän tasan tarkkaan missä mikäkin.. paperi.. on.." Hän kaiveli paperinippuja hetken eikä todellakaan näyttänyt olevan täysin tietoinen siitä missä mikäkin oli vaikka tiesikin papereiden olevan siinä hänen pöydällään.
"Ah, siinä," hän sanoi löydettyään lopulta etsimänsä ja selasi lehtiön nopeasti läpi varmistaakseen että siinä oli kaikki mitä tarvittiin. Hän kaivoi yhden ison ruskean kirjekuoren vielä, mihin hän kirjoitti sotkuisella käsialalla sanat "Taikaministeri, kiireinen." Hän piti pienen tauon miettiäkseen ja lisäsi vielä sanat "Oikeudenkäynti keskiviikkona. Syyttäjä, Leticia Mayer." Se kertoi kaiken tarpeellisen tiivistetysti. Gabriel tunki lehtiön kirjekuoreen ja kääntyi sitten Samin puoleen.
"Noniin sitten taikaministerin luo," hän sanoi, "tosin valitettavasti se ei taida olla tänään töissä joten et pääse tapaamaan. Jätetään tämä sen sihteerille." Hän näytti kirjekuorta ja lähti sitten astelemaan takaisin hissejä kohti.

Hame pohdinnat saivat jäädä ja Sam ovelasti pujotti sormensa lomittain Gabrielin sormien kanssa. Hän hymyili maalle jatkaesaan ministeriötä kohti ja hän ei päästänyt miehestään irti ennen kuin vasta ministeriönlähellä. Itse hotspotissa Samin katse vaelteli kiihkeästi ympäri aurorien toimipistettä. Hän vilkutti tutulle velholle, joka näytti melkein kävelevän tolppaapäin koska Sam oli siellä.

Katseita tuli kaikkialta ja viimeistään kun Sam istuutui Gabrielin pöydän kulmalle, jossa oli juuri hänen pepulleen sopiva raivattu alue. ”Mhm... Söpöä...” Sam kommentoi pöydän kaaosta huvittuneesti hymyillen ja oli huokailevinaan kun Gabrielilla meni kauan löytää papereitaan. ”Gab, miksi minua tuijotetaan?” Sam kysyi hiljaisella äänellä ja katsoi kun mies raapusti jotain käsialalla, jota Sam oli joutunut usein tulkkaamaan. Hän jopa ajatteli, että toinen oli tehnyt koko hommasta lähes taidetta.
”Uu... Taikaministeri”, Sam sanoi ja hypähti alas pöydältä ja ohimennen jätti jälkeensä pienen lapun, johon hän oli istuessaan raapustanut: ”Sam hearts Gab” ja taakse: ”Ja suukolla saat muffinsin ja suukon takaisin”. Noita kipitti kiireesti miehensä vierelle ja katsoi hissiä inhoten. ”Onko minun pakko astua tuohon? Yh... Jästihisseissä on mukavampaa”, hän kitisi ja hymyili sitten hississä olevalle sammakon näköiselle noidalle ja astui sisään. Tuo tuijotti niin, että mulkosilmät olivat popsahtaa ulos. ”Hyvää päivää”, Sam ei voinut olla sanomatta hymyillen suloisesti ja tarttuen vaivihkaa Gabrielin käteen. Nainen näytti hirvittävän tutulta. Ehkäpä päivän profeetasta. Sam ei ollut varma, koska julkkiksia oli liikaa.

Gabrielin kasvoille levisi huvittunut hymy miehen kuullessa Samin hiljaiset supinat tuijottamisesta.
"Koska mun pöydällä ei ole aikasemmin istunut kukaan tyttö," Gabriel vastasi yhtä hiljaa kuiskaten ja kohotti katseensa Samiin samalla kun tonki niitä papereitaan.

Gabrielin saatua paperit nippuun, he lähtivät takaisin hisseille mikä ei kaikesta päätellen ollut Samin lempipuuhaa. Gabriel naurahti pienesti ja kietoi sitten vapaan kätensä Samin ympärille luvaten samalla pitää tuosta tiukasti kiinni ettei noita lentelisi pitkin hissiä tämän lyhyen matkan aikana.
Hissin oven auettua, puistatus kulki väkisinkin Gabrielin lävitse mutta hän veti silti väkisinkin kasvoilleen jonkintasoisen neutraalin ilmeen. Sam sen sijaan oli pirteä itsensä ja tervehti hississä seisovaa sammakkoa ystävällisesti.
"Päivää," lipevä ääni vastasi Samille ja Gabriel tahtomattaankin tiukensi hieman otettaan Samista vaikka katsahtikin Dolores Pimentoa leveästi hymyillen. Hän ei kuitenkaan lähtenyt tervehtimään tätä naista, koska hänestä tuntui että kaikki kontakti mitä hän tuohon oli, oli vain väärin. Parempi olisi vain vaieta ja kaikelta ikävältä saatettaisiin säästyä.
Hissi lähti liikkeelle heti ovien sulkeuduttua ja Gabriel tyytyi tuijottamaan edessään olevaa verkko-ovea kunnes hissi pysähtyi.. Alinpaan kerrokseen. Pimento oli menossa johonkin oikeudenkäyntiin.
Gabriel seurasi kuinka Pimento raahautui ulos hissistä ja katsahti häntä ja Samia vielä mulkosilmillään. Gabriel ei vastannut ilmeeseen millään muotoa vaan odotti kiltisti ovien sulkeutumista ja jälleen hissi ampaisi liikenteeseen.. Ja Gabriel saattoi rentoutua taas. Voi hän niin vihasi tuota akkaa! Ja sen kissoja!! Ja kaikkea sitä hajuveden määrää..

Kun hissi viimein pysähtyi ensimmäisessä kerroksessa, Gabriel auttoi Samin ulos hissistä ja hymyili tuolle hieman.
"Sori en tiennyt että hissi kävisi alimman kerroksen kautta," hän sanoi, "mutta enää ei tarvitse mennä sinne.. päästään tästä kerroksesta pihalle. Viedään vaan nämä paperit." Hän otti Samia kädestä ja lähti sitten astelemaan kohti ministeriön huonetta. Huoneen ovella oli tärkeän näköinen, punakaapuinen sihteerinoita jolle Gabriel ojensi ne paperit.
"Anna ne ministerille kun näet häntä seuraavan kerran," mies sanoi, "ne on kiireellisiä ja hän luultavasti odottaa niitä jo.. viimeistään sitten maanantaiaamuna."

Gabrielin käsi ympärillä tuntui mukavalta ja helpotti Samin oloa. Hän nojasi kevyesti mieheen koko ajan ja hississä oleva noita vilkuili häntä jatkuvasti. Nuori nainen kuitenkin keskittyi enemmän pidättämään henkeään, sillä se hajuvedessä uinut noita sai hänet voimaan pahoin. Lisäksi hissin nytkähdykset ja muut tekivät häijyä. He pysähtyivät jonnekin synkään paikkaan ja Samia karmi sen tuntuma. Hän huomaamattaan painui tiukemmin Gabrielin kylkeen ja muuttui pieneksi. ”Yh... Eikö tuo nainen tiedä, että korkeintaan kaksi suihkausta hajuvettä riittää. Hänen tuoksustaan päätellen se oli myös vanhentunutta”, Sam lopulta sai puuskahtaa ja hän veti henkeä varoen, sillä kaikkialla vielä lemusi se äklö kukkasten homehtumista muistuttava tuoksu.

Lopulta hissi pysähtyi ja Gabriel asteli pois. Noita vastasi hymyyn omalla leveällään ja totesi: ”Et sinä sitä tiennyt ja jos minun ei siihen uudelleen tarvitse astua olen tyytyväinen”. Hän kipitti jälleen Gabrielin perässä ja katseli ympärilleen. He olivat nyt paljon hienommissa osissa ministeriötä. Sam hymyili ujosti kipakalle sihteerille ja tuo mittaili noitaa päästä korkoihin ja lopulta kohotti vain kulmaansa kun Gab ei huomannut.

Kun he lopulta lähtivät Sam tunsi olonsa helpottuneeksi. Ei enää rupikonnamaisia naisia. ”Sitten tivoliin!” Sam riemuitsi kun he olivat poistumassa ministeriöstä ja hän suukotti nopeasti Gabrielia.

Kun he viimei pääsivät ulos ministeriön tiloista aurinkoiseen aamupäivään, Gabriel katsahti Samia hymyillen tuon hihkuttua tivolista. Mies nyökkäsi naurahtaen ja lähti sitten viemään Samia sinne tivolin suuntaan, jonka maailmanpyörä jo näkyikin. Ja olivatpa he sen verran lähellä että sieltä kuului jo kiljumista ja ihmisten puheensorinaa musiikista puhumattakaan. Ilmeisesti siellä olisi myös jokin hieno pikajuna tai jotain.. Vuoristorata! Ah se pieni poika Gabrielin sisällä alkoi saada aina vain enemmän ja enemmän valtaa.

Heidän ei tarvinut kovin kauaa kävellä (jotenkin askeleet nopeutuivat mitä lähemmäs tivolia päästiin) ja pian he jo seisoivat tivoliin vievässä jonossa.
"Mulla on.. jästirahaa," Gabriel mutisi Samille, "mulla on yleensä aina jonkun verran sitä mukana kun ei tiedä mihin sitä työpäivinä päätyy." Hän katsahti nauravaisesti Samia ja maksoi sitten heidät sisään tivoliin ja hankki sellaiset rannekeet, joilla pääsisi kaikkiin laitteisiin.
"Noniin mihinkäs neiti haluaa ensin?" Gabriel kysyi vilkuillessaan ympärilleen, "heppakaruselliin vai.. kahvikuppeihin?" Hän virnisti poikamaisesti. Voi hän niin hankkisi hattaran ennen kuin täältä poistuttaisiin!

Tivoli oli aivan heidän nenänsä edessä ja Gab lupasi maksaa heidän pääsylippunsa. ”Niin minullakin, tosin siksi että asun puoliksi jästien maailmassa. Minä voin ostaa vaikka... jotain syötävää”, Sam lupasi ja ojensi hoikan ranteensa rengastettavaksi, jonka jälkeen he pääsivätkin itse huvittelu alueelle. ”Se Ministeriön hissi vaatii kyllä vähän rauhoittelua. Minä haluan heppakaruselliin”, Sam sanoi ja osoitti hyvin kauniisti tehtyä karusellia, jossa oli niin norsuja kuin kuppejakin, mutta myös hevosia. ”Ai niin, minä vaadin sitten suostuttelua ennen kuin tulen mihinkään, mikä menee pää alaspäin”, Sam sanoi ja osoitti yhtä kieputinta ja irvisti.

Klovni tuli virnuilemaan heille ja Sam naureskeli sille, mutta pysyi turvassa Gabrielin kainalossa. Hän lähti raahaamaan miestä kohti karusellia. Jono oli melko lyhyt ja koostui lähinnä pienistä lapsista, joten heitä katsottiin hivenen kummeksuen. ”Meidän henkinen ikä taitaa olla sopiva tähän”, Sam sanoi naurahtaen ja katsoi hymyillen Gabrielia silmiin.

"Joo sovitaan sitten niin," Gabriel naurahti Samin kerrottua tuollakin olevan jästirahaa. Katsahdettuaan ympärilleen, hän hoksasi sen kauan kaipaamansa hattarakojun.
"Voit ostaa meille vaikka sellaisen jättimäisen, vaaleanpunaisen hattaran!" mies sanoi innostuneena löydöstään.
Samin kertomukselle pää alaspäin menevistä laitteista, Gabriel virnisti poikamaisesti ja tyytyi nyökkäämään sen virneensä kera. Kyllä hän suostuttelukeinot aina keksisi.
Sam valitsi hänen ehdotuksistaan heppakarusellin ja Gabriel vilkaisi sen pienistä ihmisistä koostuvaan lyhyehköön jonoon. Jotakuta olisi ehkä nolostuttanut mennä aikuisena johonkin niin pienille lapsille osoitettuun laitteeseen, mutta ei tätä miestä! Pieni poika Gabriel sisällä melkein hinkui karuselliin. Hän olisi varmasti vähintäänkin hupaisa näky jonkun vaaleanpunaisen, koristeellisen hevosen selässä nahkatakkeineen ja pörrötukkineen.

Samin toteamus henkisestä iästä osui kyllä aivan kohdalleen ja sai miehen nauramaan hieman. Hän nyökkäili pontevasti ja vilkaisi ympärilleen heitä tuijottaviim muksuihin.
"Ah, ihan totta," hän totesi ja nosti sitten katseensa paraikaa pysähtyvään karuselliin.
"Mä haluun ton!" hän hihkaisi ja osoitti vaaleanpunaista hevosta jolla oli kultainen harjas ja jonka takana oli valkeat, kauniit kärryt. Hänen vieressään oleva pieni tyttö vilkaisi häntä ja Gabriel vilkaisi tuota nopeeasti takaisin. Meinasiko tuo skidi viedä hänen hevosensa! Samalla hetkellä kun portti avattiin, Gabriel tarttui Samia kädestä ja ampaisi sitten nopeasti hipsien hevostaan kohti.. Ja se pikkutyttö juoksi hänen edellään ja pääsi hevosen luo juuri hetki ennen heitä!
"Kilpailu on kovaa," Gabriel huokaisi pettyneenä ja mulkaisi sitä pikkutyttöä, joka näytti siltä kuin voisi koska tahansa näyttää hänelle kieltään!
"No.. Minä menetin oman ihanneratsuni. Minkä sä haluat?" Gabriel kysyi.

Pelkkä ajatus sokeririhmastosta ja kieppuvista häkkyröistä sai Samin voimaan pahoin. ”Mä voin ostaa sulle hattaran ja itselleni pehmiksen. Se puhdas sokeri ei niinkään uppoa muhun”, noita totesikin. Hän seurasi Gabrielia kiltisti jonoon ja katseli pieniä ihmisiä edessään. He näyttivät taatusti niin ironisilta. Gab nauroikin hänen toteamukselleen henkisestä iästä. Tosin noidan päässä miehen ikä laski entisestään kun hän näki vaaleanpunaisen hepan. Sam tappeli ilmeensä kanssa ja juuri kun hän oli saanut sen kuriin häntä vietiin. Noita hidasti tahallaan miestä, että tyttö saisi haluamansa ja nyökytti vain kiltisti miehen todetessa, että kilpailu oli kovaa niistä koneista.

Hetken Sam katseli ympärilleen ja osoitti valkeaa hevosta, jolla oli kukkia harjassaan. ”Tuon”, hän totesi ja sen vieressä oli ruskea hevonen samoin koristuksin. Sam sipsutti koroissaan hevosen luo ja istuutui siihen sivuttain. Hänhän ei tasan hajareisiin hyppäisi, se ei näyttäisi nätiltä. Lisäksi Samista oli tavattoman outoa liikkua housuissa, jotka saivat hänet tuntemaan olonsa alastomaksi. Hame sentään suojasi enemmän!

Noita virnuili hevosensa selästi Gabrielille ja piti kiinni ratsustaan kun karuselli lähti liikkeelle. Vanhemmat ottivat kuvia pikkuisistaan ja katselivat pariskuntaa oudoksuen. Onneksi karuselliin ei ollut yläikärajaa. ”Hei”, Sam sanoi Gabille ja vilkutti hymyillen nätisti. Hän nautti kevyestä liikkeestä ja naurusta. Tuntui kuin mitään pahaa ei voisi olla siinä samassa maailmassa. Samin olo oli niin harmoninen, että ei sitä ollut uskoa todeksikaan. Hän ei edes tajunnut hymyilevänsä Gabrielille hölmön rakastunutta hymyään ja näyttävänsä muutenkin riemuidiootilta.

Sam ei tuntunut arvostavan hattaran antamaa taivaallista makuelämystä toisin kuin tuon vierellä seisoskeleva mies, joka virnisti hieman.
"Okei," hän tokaisi ja jäi hetkeksi suunnittelemaan kuinka kyllä pöllisi yhden lipaisun siitä pehmiksestä..

Samin valittua omat lempparihevosensa, Gabriel lähti tuon perässä niitä kohden vilkaisten vielä sitä voitokkaasti virnistelevää pikkutyttöä.
"Virnuile sinä vaan," mies totesi, "meidän hepat menee lujempaa ku sun!" Tytön ilme valahti ja tuo katsahti epäröiden hevostaan. Ah! Lapset osasivat silloin tällöin olla niin tuhottoman tyhmiä..
Ehkä siksi Gabriel viihtyi noiden seassa niin hyvin.

Gabriel hyppäsi ketterästi oman ruskean hevosensa selkään ja nappasi ohjaksista kiinni katsahtaen omaa hepostaan.
"Koko karusellin mahtavin, uljain ja ehdottomasti nopein koni!" hän kehui hevostaan ja taputteli tuon kaulaa vilkaisten sitten satulaan asettuvaa Samia.
Pian karuselli lähti pyörimään ja hevoset liikkumaan myös aaltoilevasti ylös ja alas. Kovinkaan monesta miehestä tämmöinen ei varmaankaan olisi ollut kovin kivaa, mutta Gabrielin mieli oli kuin pikkupojalla ja hän nautti joka ainoasta kierroksesta. Samin heipattua hänelle, mies naurahti ja vastasi heipat takaisin.
"Mä en tiedä kattooko noi vanhemmat enemmän lapsiaan vai meitä," hän naurahti hetken katseltuaan kameroiden kanssa säheltäviä vanhempia, jotka eivät yhtäkkiä enää tienneetkään minne päin katsoa.

Karuselli heitti monen monta kierrosta ennen kuin se lopulta hidastui ja Gabriel pomppari ratsunsa selästä kiitellen kovasti hevostaan. Sitten hän riensi Samin hevosen luo ja teki todella teatraalisen kumarruksen ojentaen kättään naiselle.
"Ruusukarusellin kuningatar on hyvä," hän sanoi virnistäen ja auttoi sitten Samin alas valkean hevosensa satulasta.

Sam kykeni vain ravistelemaan päätään Gabrielin puheille ja totesi tytölle: ”älä kuuntele häntä. Häntä vain harmittaa kun ei saanutkaan mitä halusi”. Noita kurkottautui suukottamaan miestään: ”Eikö sinulle koskaan opetettu, ettei pienempiä saa kiusata?” noita kysyi ennen kuin karuselli lähti liikkeelle. Hän antoi kaksikon olla ja nautiskeli kevyestä liikkeestä ja tuulen vireestä hiuksissaan. Hän hymyili Gabrielin innolle ja nyökkäsi tuon toteamukselle. He olivat hieman yli-ikäisiä tähän laitteeseen ja mies vielä näytti hyvin epäsopivalta sinne.

Lopulta kierros loppui ja Sam irrotti kätensä hevosen tangosta ja valmistautui laskeutumaan. Hän kikatti Gabrielille ja laskeutui sulavasti hevosensa selästä tartuttuaan ensin sirosti miehen käteen. ”Kiitos, karusellin komein kuningas”, Sam sanoi ja suikkasi kuninkaalleen suukon ennen kuin kipitti pois karusellista ja katseli hattara kojua. ”Tule”, hän sanoi ja lähti viemään miestä jonoon, jonka päästä sai niitä hattaroita ja pehmiksiä.

Noita nojaili velhoon ja hymyili tuolle. Hän tunsi itsensä todella onnelliseksi. Hän oli saanut pannukakkuja, mukavan yön, miehen... Hän oli menestynyt ja todella onnellinen. Tuntui kuin kuolonsyöjät olisivat vain kaukainen murheen aihe. Samin hymy siis vain leveni ja hän tilasi yhden hattaran ja mansikka pehmiksen myyjältä, joka alkoi hymyillä naisen nähdessään. Sen verran tarttuvaa sorttia neidon hymy oli.

Gabriel tiesi että Sam olisi sen tytön puolella ja tuon puheet vain vahvistivat asiat! Mies katsoi Samia hetken muka kovinkin tyrmistyneenä ja loukattuna, mutta naurahti sitten. Hän kuitenkin vastasi tuon kysymykseen hyvinkin puolustelevasti;
"Mistä vetoa mä olen vielä meistä kahdesta se pienempi ja silloin se on kiusannut mua joten toivottavast silloin puolustat mua!" hän virnisti ja katsahti vielä sitä tyttöä, joka näytti hyvinkin tyytyväiseltä aiheuttamaansa "selkkaukseen.

Gabriel irvisti Samin vastattua komeimmasta kuninkaasta mutta hyväksyi tämän vitsin siinä missä omansakin vaikka hän kyllä oikeastikin piti Samia koko karusellin kauneimpana. Eihän siitä nyt voinut olla toista mieltäkään! Muut karusellin ihmiset olivat pieniä lapsia!
Kuningas tai ei, hän sai kuitenkin tekosistaan suukon palkkioksi ja tämän päätteeksi Sam jo kiikutti häntä sinne makeiskojulle, mistä sai hattaraa ja jäätelöä. Samin tilattua annokset ja Gabrielin saatua hattaransa, mies oli jo unohtanut suunnitelleensa pehmiksen ryöstöä.

Herkut saatuaan, pariskunta istuutui eräälle penkille ja Gabriel alkoi näykkiä sitä suussa samantien sulavaa hattaraansa. Kuten odottaa saattoikin, se tahmasi hänen naamansa ja kätensä aivan täydellisesti. Mutta oli se hattara ehdottomasti sen arvoista.
"Kiitos," hän sanoi Samille hetken siinä mähryttyään ja kumartui puolestaan antamaan naiselle hyvinkin sokerisen ja tahmaisen suukon. Samalla hän sai kuin saikin maistettua sitä pehmistä, vaikkei sitä ollut tiedostaen varastanutkaan.

Samia huvitti suuresti, kuinka Gabriel härnäsi tyttöä ja myöhemin miehen jalous. Hän nautti täysin rinnoin herran vierellä kulkemisesta sekä siitä, kuinka aurinko paistoi ja ihmiset olivat iloisia. Jonossa he eivät joutuneet olemaan kauaakaan kun saivat hattarat ja pehmikset sekä löysivät hyvän istumapaikan. Sam lipoi pehmistään kaikessa rauhassa ja katseli huvittuneena kuinka mies ahmi hattaraansa. ”Ole hyvä”, Sam sanoi ja vastasi suukkoon varoen tahmaamasta itseään. ”mhm! Ihme etten mä jää suhun kiinni”, noita nauroi ja lipaisi sokerilla kuorrutettuja huuliaan. Hän todella ihmetteli, miten Gabriel kykeni vetämään niin paljon sokeria.

Katsellessaan ympärille Sam totesi, että heillä olisi vauhdikas päivä edessä. ”Mihin sinä haluat seuraavaksi?” Noita kysyi ja nakersi pehmiksensä vohvelia. Hän yhä piti kiinni päätöksestään olla menemättä mihinkään mikä kiepauttaisi hänen päänsä alaspäin. Se olisi liian hurjaa menoa. ”Tosin tuon sokerimäärän jälkeen sinä taidat juosta pian vain ympyrää”, noita sanoi huvittuneen kuuloisena.

Gabriel hymyili nauravaisesti Samin ihmettelylle ja käänsi sitten taas huomionsa siihen hattaraan kourassaan.
"Ehkä jos vetäsen toisen tälläsen niin jäätkin," hän totesi virnistäen pienesti katsahtaen noilla nauravaisilla nallekarhun silmillään Samia. No ei kai hän nyt toista vetäisi! Ainakaan ihan heti. Joku raja hänelläkin meni, vaikka se olikin reippaasti kauempana kuin normaalien ihmisten makeanhimon raja. Ja pitihän hänen jättää tilaa mikäli Samin luota liikenisi vielä jotain pullaa tai piirakkaa tai.. mitä vaan..
Tuon herkuille kun ei ikinä voinut sanoa ei!

Samin kysymyksen myötä, Gabriel alkoi vilkuilla ympärilleen samalla kun heitteli hattaranpaloja suuhunsa muttei ehtinyt vastata ennen kuin kuuli Samin huomautuksen, jolle hän sitten purskahti nauruun kääntäen katseensa taas naiseen.
"Ehkä juoksenkin!" hän totesi, "mutta voit olla varma että silloin sä juokset myös!" Hän käänsi katseensa takaisin laitteisiin ja hoksasi sitten jotain, mihin haluaisi.
"Kummitusjuna!" hän sanoi ja osoitti kummituksin ja möröin varustettua junaa, joka katosi tunneliin. Hän kääsi innostuneena katseensa Samiin.
"Noiden käsitys pelottavasta on niin hupaisa kun ne ei oikeesti tiedä mitään niistä olennoista mitä siellä on," hän selitti, "esimerkiksi joskus tollaisessa oli torahampainen kentauri, joka oli niin hauska näky että repesin nauramaan. Kentaurithan on oikeesti fiksuja olentoja ja vaikka ne nyt vähän oudoksuvatkin ihmisiä niin mä pidin niistä silti. Silloin Tylypahkassa kun joskus karkasi sinne metsään. Mielenkiintosta sakkia.. Sitten, voitko uskoa, noiden tonttu-käsitys on sellanen punalakkinen ja parrakas pikku-ukko vaikka oikeestihan tontuil on pitkä nenä ja isot korvat.. En oo koskaa nähny parrakasta tonttua." Ehkä sokeri teki jo työtään ja siksi Gabriel intoutui selittämään jotain jästeistä ja noiden oudoista jutuista.
"Ja tonttujen johtaja on sellanen iso lihava äijä jolla on pitkä parta," hän kommentoi vielä, "sellanen kävi joskus talvella meillä orpokodilla enkä mä tajunnu sen pointtia.. paitsi että se toi kivoja leluja meille."

Pelkkä ajatuskin kiinnijäämisestä sokeriin kammotti, mutta kun sitä oikein ajatteli... Ei se taitaisi ollakkaan niin kamalaa, jos jäisi Gabrieliin kiinni. ”Mhm...” Sam siis vain ynähti hymyillen herttaisesti. Hän kuitenkin kiinnitti huomionsa laitteisiin, jottei alkaisi koettelemaan kuinka tahmea miehen pitäisi olla, jotta tuohon todella jäisi kiinni.

Mies totesi, että hän varmaan juoksisi ja pistäisi Samin kirmaamaan mukana. ”Kumpi meistä harrastikaan sitä juoksua lähes päivittäin?” Sam kysäisi huvittuneen kuuloisena. Hänen kuntonsa kyllä kestäisi! Tosin kun mies päätti, että he menisivät kummitus junaan Sam irvisti. ”No tuo oli pelottava kun mä olin pieni”, hän puolusteli paikan pelottavuutta. Gabriel ehti kuitenkin papattamaan kamalasti miten paljon jästit erehtyivät kaikista olennoista. Tosin kun mies puhui joulupukista Samin ilme kirkastui: ”Se on joulupukki! Se tuo kilteille lapsille lahjoja ja tuhmille risuja”. Hän valisti velhoa. Toisaalta joulupukkia tuskin näkyisi kummitusjunassa.

Nakerrettuaan vohvelin loppuun Sam kaivoi taskustaan nenäliinan, joka puhdisti kaiken mihin koski, myös itsensä. ”Tässä niin et ole ihan niin tahmea”, Sam sanoi ja ojensi sen miehelle hymyillen, mutta varasti suukon kuitenkin sokerisilta huulilta. Hän nousi jo valmiina lähtemään siihen kummitusjunaan. Saisipahan hyvän syyn käpertyä Gabrielin kylkeen kiinni, tosin aivan kuin Sam olisi siihen syytä edes tarvinnut!

Samin kysymys juoksemisesta sai Gabrielin vilkaisemaan naista ensin ihmetellen ja sitten hetken mietittyään, mies hoksasi tuon tarkoittavan Samia itseään! Mitä! Hän ei muka juossut päivittäin? Gabriel nauroi.
"Voi kuule! Mä saatan vaikuttaa rimpulalta mutta kyllä mä juosta jaksan!" hän puolustautui virnistäen. Hän oli jo jatkaa juoksemisen olevan melkein elinehto tässä ammatissa, mutta jätti sen sanomatta koska Sam olisi vain huolestunut turhista! Tuo huolestui hänestä ja muutenkin aivan liiaksi. Ja tämä päivä oli aivan liian hauska moisille synkeille ajatuksille!
Samin selitettyä hänelle joulupukista, Gabriel naurahti hieman. Eihän sitä nyt nykyään voinut olla tietämättä mikä joulupukki on kun joka ainoassa kadunkulmassa oli kerran vuodessa noita punanuttuisia ukkoja.
"Nii.. En ymmärtäny sitä pienenä," Gabriel tunnusti hymähtäen ja katsahti Samia, "enkä vieläkää koska lahjojen antaminen on edellee paljo kivempaa. Tosin pienenä en muuten vaan ymmärtänyt että kuka ja miksi ja varsinkin kun se pukki oli naapuritalon talkkari.." Ei hän koskaan mitään pukista sanonut, koska ei halunnut pilata muiden lapsien iloa ja olihan se nyt kiva saada lahja. Vaikkakin sitten siltä naapuritalon talonmieheltä, joka oli pukeutunut paksuksi parrakkaaksi ukoksi.

Kun hattara oli loppumaan päin, Gabriel tosiaan oli niin tahmea että hän muuttuisi piakkoin ampiaismangeetiksi! Tai sitten sokerimuurhaiset pistäisivät hänet poskeensa ennen kuin hän ehtisi edes nousta siitä! Onneksi Sam oli taas huolehtimassa hänen tahmaisuudestaan.
"Kiitti.." mies mutisi tuolle kiitoksensa ja otti sen oudon nenäliinan käsiinsä. Hän pyyhki suunsa, kätensä.. Ja aavistuksen takkiaan, koska sekin oli jostain syystä ihan vaaleanpunaisessa mönjässä.
"Hah mäki tarvisin tälläsen nenäliinan!" Gabriel naurahti nenäliinan puhdistuessa hänen silmiensä edessä. Hän ojensi sen takaisin Samille. Sitten hän nousi siitä penkiltä ja tarttui naisen käteen lähtien viemään tuota kummitusjunaa kohti. Nyt joukko koostui paitsi innokkaista pikkupojista, myös pariskunnista. Gabrielin siinä hetken noita kuunneltuaan, hän naurahti. Kaikki tyttöystävät taisivat olla enemmän tai vähemmän vastahakoisia, tai sitten nuo vain omista syistään väittivät periaatteesta vastaan, menemään kummitusjunaan.

”Niin niin kulta”, Sam sanoi ja suukotti miehen sokerista poskea. Parasta oli vain myötäillä kun herra väitti jaksavansa kirmailla kuin jänis. Tupakointi ja roskaruualla eläminen vähän saivat Samin epäilemään, muttei hän mitään vastaan sanonut. Kyllä hän vielä miehen saisi rakastumaan terveelliseen ruokaan. ”Meillä kävi vuokrapukki kun olin pieni”, Sam sanoi ja hymyili muistolle. Hänen joulunsa olivat olleet aina hyvin lämpimiä.

Itsestään puhdistuva nenäliina teki Gabrieliin vaikutuksen, eikä Sam voinut olla naurahtamatta: ”mä tiedänkin mitä annan sul seuraavaksi lahjaksi”. Hänellä itsellään oli liinoja muutamia. Hän oli jopa kirjonut omat nimikirjaimensa siististi liinan alalaitaan. Käsityöt vain olivat äärimäisen mukavia. Sam taitteli kankaan huolella laukkuunsa ja tarttui sitten tahmattomaan käteen. Kummitusjunan jonossa he eivät enää pistäneet niinkään silmään kuin aiemin karusellissä.

Sam seisoskeli huolettomasti Gabrielin vieressä ja katseli vain ympärilleen eikä juuri muita kuunnellut. Vasta kun jono lähti taas liikkeelle ja he pääsivät lähes viimeiseen vaunuun Sam elävöityi ja seurasi muiden perässä ja istuuduttuaan painui lähelle Gabrielia. He olivat viimeiset, joten he saivat olla myös suhteellisen rauhassa. ”Onneksi mulla on aurori”, hän kuiskasi miehelle ennen kuin juna nytkähti liikkeelle.

Sam ei kuulostanut kovin vakuuttavalta vastatessaan hänen selityksiin siitä kuinka hän kyllä jaksaisi juosta! Gabriel katsahti tuota pienesti virnistäen ja naurahti.
"Usko tai älä.." hän vielä mutisi autuaan tietämättömänä siitä että Sam paraikaa ajatteli hänen paheitaan tupakoinnista ja roskaruuasta. Jos hän olisi tiennyt, ei hän olisi tiennyt mitä tehdä tai sanoa. Ehkä jos kilpajuoksu otettaisiin, hän kyllä häviäisi. Mutta taistelussa hän kyllä jaksaisi ravata vaikka maailman ympäri jos olisi tarvis! Hitsi hän ei menisi heittämään veiviään vain koska keuhkot huutavat hoosiannaa ja mäkkäriruuan olemattomat ravintoarvot loppuvat hänen koivistaan!

Gabriel vilkaisi Samia tuon kertoessa vuokrapukista ja aluksi oudoksui hieman termiä, muttei lähtenyt nyt ihmettelemään sitä sen enempää koska kyllähän siitä tajusi mitä tarkoitettiin. Vaikka termi outo olikin.
"Sait varmaan aina ne kaikista hienoimmat paketit," hän totesi naurahtaen, "kerran kiltit lapset saa lahjoja ja tuhmat risuja."

He kävelivät jonon hännille odottamaan omaa vuoroaan ja Sam siinä totesikin tietävänsä mitä ostaa Gabrielille seuravaaksi lahjaksi. Gabriel katsahti naista nauravaisena ja nyökkäsi huvittuneena. Hän saisi nenäliinoja! Niitä superpuhdistavia! Sinänsä oli ihme ettei Sam ollut niitä hänelle jo hankkinut kun silloin tällöin hän tuli kahvilaan milloin minkäkin peitossa. Sen siitä sai kun joutui möyrimään pitkin katuja kuolonsyöjien perässä..
Lopulta tuli heidän vuoronsa astua junaan ja Gabriel otti ehkä turhankin rennon asennon siellä vaununsa perällä. Hän katsahti Samia tuon käpertyessä siihen hänen kainaloonsa ja hymyili hieman.
"Onneks mulla on leipuri," hän vastasi tuolle vaikkei se nyt asiaan kuulunutkaan. Hän antoi pienen suukon tuon tukkaan ja samassa juna nytkähti liikkeelle. Jotkut etupään ihmiset kiljuivat jo valmiiksi vaikkei tunneliin oltu edes menty vielä.
Äkkiä he humahtivat pimeyteen ja pian alkoi kuulua käkätystä suunnasta jos toisesta ja luurankoja ja noitia välkähti näkyviin milloin mistäkin. Gabriel innostui kuitenkin, vaikka oli ehkä hieman vähätellyt jästien näkemyksiä. Ei häntä nyt pelottanut mutta olihan hänestä hauskaa tämä!

Tietenkin Sam oli jouluisin saanut aina mukavasti lahjoja, sillä heidän sukunsakkin oli ollut suhteellisen yhtenäinen. ”Niin. Mä sain aina mieluisia paketteja”, noita myönsikin kävellessään jonon hännille ja lopulta junan vaunuun istumaan.

Sam ei erityisemmin pitänyt pelottelusta, mutta kun tiesi todellisuuden, ei hahmoja edes pelännyt. Häntä nauratti kuitenkin Gabrielin toteamus. ”Sori, kaulin jäi leipomoon”, noita sanoi ja keskittyi sitten junamatkaan. Ainoa kerta kun noita kiljahteli, oli kun hän näki hämähäkin sekä käärmeiden kohdalla. Hän sitten inhosi hämähäkkejä! Muuten hän vain oli liimautunut miehen kylkeen ja kuiskasi junan tultua takaisin: ”en mä kyllä usko noin pelottava olevani”. Mitäköhän jästit olisivat sanoneet, jos tietäisivät perävaunussa istuvan kaksikon olevan oikeastikin velho ja noita.

Noustessaan vaunusta Sam sipaisi hiuksiaan paremmin ja jäi odottamaan Gabia. Hän katseli ympärilleen ja hymyili. Hän näki akvaariumin, jonne noita ehdottomasti haluaisi mennä pussailemaan kaloja! ”Tuonne!” Sam sanoi ja osoittikin fisun kuvaa innokkaasti.