Höpötysloota

Mul on kans ehkä miljoona pelii kesken täl hetkel! Apuaaaah! Mutta hiljaa hyvä tulee.

Oijoi meiksil on pääsiäinen töitä<3 Mikä tietää kaheksan tunnin työpäivii tuplapalkalla! Hohohoho Los Angeles here I come<3

Onkos kukaan muuten menossa kattomaan Titanicia nyt kun se on taas leffassa pyörimässä? Mä oon kuunnellu koko viikon Celine Dionin My Heart Will Go Onia koska aina ku se mainos tulee telkasta niin pakko kuunnella! xD Ja meen varmaa sen leffaski kattoo ens viikol kun en kyseistä pätkää ole koskaan kokonaan nähnyt (hohoh vaviskaa!). En suinkaan 3D:n takia, koska en haluu periaattees tukee 3D:tä varsinkaa näitä jälkikätee tehtyi.. Mut ku haluun kuulla ton biisin kunnon äänentoistol...... :'D

Mulla on onneks täällä vaan neljä peliä kesken, joissa yhdessäkään ei oo ees mun vuoroni just nyt. Silti, mä en taida tarttua tuohon huhtikun haasteeseen, vaikka tosi mielenkiintoinen ja houkutteleva onkin. Ellen nyt sitten satu keksimään jotain tosi mielenkiintoista peli-ideaa jonka ehdottomasti haluaisin kokeilla minä-muodossa ja pelikumppanikin löytyisi. Toisaalta onhan tätä huhtikuta jäljellä vielä yli kolme viikkoa ja ei se pisteiden kerääminen ole olennaista mulle - eli jos jollakulla on mielessä huhtikuun haasteeseen littyvä peli johon joku hahmoistani sopisi/haluttaisiin niin heitä toki yksärillä. Pointti on siis vain että itse en nyt jaksa liiemmin miettiä aloitetta.

Mä menisin katsomaan Titanicin, jos se tulis 2D;nä takas, mutku ei tietenkään. Törkimykset ei ajattele yhtään meitä yksisilmäisiä näiden juhllaesitysten kanssa. Tai no tätä nyt juhlaksi voi sanoa, mutta silti. Olis vaan ollu niin kiva päästä fiilisteleen Leijonakuningas vielä kerran leffateatterissa, samoin tämä Titanic. Voisin kuvitella matakanneeni ajassa taaksepäin eli teeskennellä olevani yhä nuori. Noh, kaikkea ei voi saada ja niin eespäin...

Katson sitten vain surkealta tv-ruudusta se pidennetty DVD-julkaisu.

PS.
Joo, no hyvä jos intoiluni ilahduttaa eikä ärsytä. Mulla on vaan ollut niin ikävä Declania persoonana ja esiintyjänä. Ei se muutakaan voi olla, nyt kun sen lauluääni on täysin muuttunut ja tyylikin ihan uutta. Mutta persoona ja esiintyminen on varmasti sitä kauan poissa ollutta rakastettavaa Declania. <3 (Ja kuten totesin, uusi musiikkityylikin puree meikäläiseen.)

Mut voi Luoja että se oli suloinen lapsena. Siis ulkoisesti JA persoonaltaan. Joka kerta kun katson sen haastatteluja tai live-esiintymisiä sen lapsuusajalta, haluan epätoivoisesti syleillä sitä pikkuista mussukkaa. Enkä todellakaan ole ainoa. Se on hyvin yleinen epidemia faniensa ja vähän muidenkin keskuudessa.

Joo mä en oo ykssilmänen mut kyl mäki mieluummin 2D:tä menisin kattomaan jos se mahis mulle annettais. Mut raha puhuu ja kovaa.
Ite en oo 3D:n ystävä niinku ollenkaan. Avatar on ainoo mikä mun mielest on täysin toiminu 3D:nä ja senkin aikana ehdin unohtaa koko efektin.. ja se leffa toimii telkassaki joten yks hailee koko 3D! xD
Hobitithan tulee kanssa 3D:nä ja aluks olin aika ristiriitanen tän suhteen mut syvä rakkauteni Peter Jacksoniin ja sen ammattitaitoon niin olen alkanut luottamaan siihen että ne saa Andrew Lesnien (kuvaaja) kanssa oikein hyvin hyväksikäytettyä tätä efektiä eikä se oo sellanen päälleliimaus niinku yleensä. Varsinki ku ne on alust alkaen suunnitellu sen 3D:ks.

Pakko kertoo teilleki! Meiksi on töis pienes leffateatteris ja siel on se meininki et yks kassa hoitaa kaiken. Eli siis minä. No tänään Titanic ensi-illassa.. Siel oli ihan törkeest jengii ja ekan kerran mun puolentoist vuoden työaikanani sain kunnian ilmottaa että sali on loppuunmyyty! Joku 50 henkee jäi salin ulkopuolelle eli ihan sikana kun puhutaan pienest paikkakunnast ja pienest leffateatterist! Lahjoin niit sit ilmasil poppareil jos ne menee kattoo Iron Skyta tai tulee toisee näytöksee huomen tai ylihuomen. xD Sain kehuja pomolt<3

Mua rasittaa ne 3D-lasit ihan hirveesti! Varsinkin kun oon muutenkin jo rillipää, niin omien lasien päälle on hirveän vaikea laittaa ne lasit ja sitten vielä yrittää olla huomaamatta sitä painetta tossa nenällä... Sitten kun keksitään joku laseja parempi systeemi siihen 3D-efektiin, niin voin mennä ihan mielelläni katsomaan 3D-leffoja. :D

Eli en ole menossa katsomaan Titanicia. Oon sen joskus nähnyt ja en halua mennä itkemään sinne leffateatteriin... :D

Höh! Itkeminen leffateatteris on ehkä parast mitä tiiän! :'DD Jos joku leffa ei saa mua itkee ni se on todennäkösest aika paska leffa. xD

Mun mielestä kaikki leffat ja telkkarisarjat jotka saa itkemään ilman mitään kunnollista syytä on parhaita. :D Mut mä en oo kovin viehättävä itkeneenä, ja Titanicissa itken varmaan puol tuntia putkeen, niin en haluu siks mennä sitä katsomaan. :D Vaikka kyllähän mä viimisessä Potterissakin itkin, mutta se on eri asia!

No mut se on vaa hyvä jos tuut sen näkösenä leffast ulos et oot just itkeny silmät päästäs xD Koska sit se kertoo jo siit leffastki jotaa! Mä kävin kattoos J. Edgarin aikanaa työpäivän päätteeks ja vollotin sielki silmät päästäni.. ja ah niitä asiakkaitten ilmeit sen leffan jälkee ku ne näki mun räjähtäneen naamani. :'DDD

Avataris itkin yli puolet elokuvast vaa koska se oli niin mahtipontinen se leffa ja koska vihasin ihmisii nii syväst sen leffan aikana ja sen jälkee. xD Ja Potterin vikas leffas alotin sen vollottamisen vähä ennen Kalkaroksen kuolemaa ja siit sit itkin loppuu saakka. Vaikken ees liiemmin pidä Kalkaroksest. Tosin silloniki ku Dobby kuoli ni itkin silloinki silmät päästäni vaikka en oo Dobbystkää koskaa tykänny. xD

Joo, mä itkin Pottereissa kanssa jo vähän ennen kun tiesin että jotain kamalaa tapahtuu. XD

Avatar oli mulle ensimmäinen elokuva minkä katoin 3D:nä. Kyllä mä ihan siitä tykkäsin, mutta jotenkin en löytänyt siitä ihan niin paljoa loistavaa mitä kaikki muut tuntuu löytävän. :D Ehkä se täytyisi nähdä uudestaan.

En sit malttanut odottaa 14. päivään asti vaan katsoin Titanicin jo eilen, ekaa kertaa vuosiin. Eikä siitä vieläkään selvinnyt ilamn nessupakettia vieressä. Jack/Rose -tarina oli aikoinaan mulle tärkeä, mutta enää se ei jaksanut niin kovasti liikuttaa vaikka inhoankin edelleen sitä loppua ja mietin aina oisko se voinu selvitä jos ne ois vaihtanu välillä paikkoja. Mutta totesin poistettuja kohtauksia taas katsoessani, että jos ne ois jättänyt ne niiden suhteen kehitystä laajemmin ja syvemmin näyttävät kohtaukset mukaan, loppu olis mun mielestä ollut sata kertaa riipaisevampi. Jotenkin leffan julkaisumuodossa se niiden suhde tuntuu enemmän käsitteeltä kuin kehittyvältä rakkaustarinalta. Hieno tarina siis joka tapauksessa.

Mutta se mikä nykyään eniten vetää kyyneltulvaa on tarinan ei-romanttinen puoli. Titanic on ainoa katastrofielokuva jossa mä välitän niistä randomeistakin ihmishahmoista jotka menettävät henkensä. En tiedä miksi, mutta kai siinä on sit joku ero että se nimenomainen katastrofi tapahtui kerran oikeasti. Siis verrattain elokuviin joissa katastrofi on vain joku fiktiivinen versio randomista luonnokatastrofista tai jotain epärealistisen nopeasti kehittyvää jääkautta...Tai sit se on se että Titanic upposi muutamien ihmisten idioottimaisuuden ja turhien virheiden takia ja tuhannet viattomat, lapsia mukaanlukien, maksoivat siitä hengellään.

Ei sitä vaan voi katsoa kuivin silmin kun aivan viime hetkillä ihmiset yrittävät pysytellä poissa jäätävästä vedestä, myös äitejä pienet lapsensa sylissään ja kuitenkin tietäen että ne kaikki kuolevat. Erityisen hyvin jää mieleen se ei-englanninkielinen nainen vauvansa kanssa joka pyysi kapteenia kertomaan mihin pitäisi mennä, ja kun laivasta oli pinnalla enää peräpää, joku äiti piti ehkä 4-vuotiasta lastaan sylissään ja sano että kaikki olisi pian ohi. Varmasti tiesi etteivät selviäisi, toisin sanoen elämä pidentyi vain muutamalla epätoivoisella ja tuskaisella minuutilla. Ja se äiti joka toisen luokan hytissä luki lapsilleen iltasatua siinä hukkumista odotellessa...Ja vanhuspariskunta sängyllä toisiinsa tiukasti kietoutuneena.
Ylipäätään kaikki se perheiden hajoaminen ja kaaos ja pienet ihmiset yrittämässä selvitä jäätävän veden tulvasta ja paineesta, sähköiskuista ja hajoavan laivan murskaavista osista. Tuollaiset tilanteet on omiaan näyttämään kuka ihminen todella on; kaikki ensisijaisesti haluaa pelastaa itsensä, mutta jotkut jäävät silti auttamaan toisiakin. Siinä vaiheessa en enää osaa paheksua vaikka ihminen lopulta jättäisikin asian kesken, jos kuitenkin tosissaan yritti.

Mulla on ristiriitaisia tunteita niitä laivapoliiseja kohtaan tai mikä niiden titteli nyt olikaan. Niiden jotka yrittivät hallita pelastuveneiden täyttöä ja kukin menivät aina yhden pelastusveneen mukana. Oli niilläkin pirunmoiset paineet ja samalla hätä omasta hengestään, mutta silti ne itsekeskeiset niistä raivostuttivat. Mä oisin varmaan tuupannut sen yhden mereen siitä veneestä kun se kielsi kääntymästä takaisin silloin kun oli jo turvallista palata. Oispahan saanu makua siitä miltä niistä 1500 ihmisestä tuntui siellä uppamispaikalla. Oltais sit poimittu se takas veneeseen vähän myöhemmin.

Yksi hahmo jota inhoan ylitse muiden on se laivan suunnittelija herra Ismay. Se vaikutti ihan tosissaan uskovan ettei Titanic voi upota ja oli muutenkin niin saatanan aivoton paska, että ei mitään rajaa. Ja meni sitten vielä pelastaan ittensä sen sijaan että olis etsinyt vapaalle paikalle jonku lapsen tai naisen. Toisaalta, joutuipahan elämään sen kaiken kanssa. Pidän poistetusta kohtauksesta jossa se kävelee satamassa väkijoukossa ja joko se kuvittelee tai ihmiset oikeasti katsovat sitä syyttävästi sen siinä mennessä. En nyt väitä että koko onnettomuus olis sen niskoille laitettavissa, mutta olennaisen osan se sen syntymisen eteen kyllä teki.

Kapteeni herätti kyllä sympatiani, ja enenn kaikkea herra Andrews. Häntä suren eniten kaikista kuolleista päähahmoista. Sillä oli sydän ja järki paikallaan ja se oli pahoillaan ihmisten kohtalosta vaikkei onnettomuus käsittääkseni ollut millään tavalla hänen syytään paitsi omasta mielestään. ("I'm sorry that I didn't build you a stronger ship, young Rose.")

Mutta ehkä voimallisin elementti koko tarinassa on se tosiasias että pelastusveneitä oli järjestetty vain hädintuskin puolelle matkustajista eli puolella matkustajista ei ollut alunalkajaankaan mitään mahdollisuuksia, mutta silti, lukuunottamatta paria vinksahtanutta porhoa, jokaikinen sielu yritti.

My Heart Will Go On on jännällä tavalla ällöttävän siirappinen, mutta silti todella upea laulu. Tosin se on vähemmän siirappinen jos sen ajattelee yleisesti kaikilta selviytyneiltä niille rakkailleen jotka menettivät Titanicilla, perheenjäsenille ja ystäville yhtä lailla. Tekeekin mieli tehdä sellainen fanivideo...

Mutta voi hyvänen aika että Leonardo DiCaprio oli nuori ja laiha. En vaan enää mitenkään tottunut siihen kun olin vuosia katsonut sen uudempia leffoja, viimeksi Shutter Islandin. Eihän se nytkään mitenkään lihava ole, mutta kun Titanicissa se on niin korostuvan hoikka ja babyface että huhhuh.

Joo...Jospa tää vaik päättyis nyt. Ihme jos kukaan jaksaa lukea näitä mun kilometriviestejä loppuun.

Titanic on hieno ja surullinen tarina, jota itsekin arvostan.

Elokuva kertoo tarinan kuitenkin hieman erillailla kuin se todellisuudessa meni. Toki, elokuva on elokuva - ja juuri Titanic on yksi lempileffoistani, mutta sitä ei koskaan pidä mennä sekoittamaan todellisuuteen, koskat asiat menivät oikeassa turmassa täysin toisellalailla.

Ensinnäkin, laivan kapteeni ei oikeasti kuollut urhoollisena sankarina, vaan hän teki turmailtana monta kohtalokasta virhettä, eikä koskaan antanut käskyä hylätä laivaa ja juuri hän oli vastuussa siitä ettei pelastusveneitä täytetty oikein. Ja juuri hän käski lisätä Titanicin vauhtia maineen vuoksi, vaikka Titanic oli sinä iltana saanut muilta laivoilta jäävuorivaroituksen.

Minä en syyttäisi laivapoliiseita itsekeskeisyydestä tai siitä etteivät he halunneet pelastaa kaikkia, sillä kulttuuri oli tuolloin hyvin paljon erilaisempi kuin nykyään ja silloin oikeasti oli täysin normaalia että "ylemman luokan" ihmisten henki meni alemman luokan edelle. Ja mikäli pelastusveneet olisivat lähteneet tarkistamaan veden varaan joutuneita, olisivat vedessä olijat upottaneet myös pelastuslaivat.

Titanicissa ihmiset oikeasti uskoivat ettei laiva uppoisi, tai ettei edes itse "Jumala" kykenisi sitä upottamaan ja siksi laivaan ei myöskään rakennettu tarpeeksi pelastusveneitä. Eikä sen aikainen laki tainnut sellaista edes vaatiakaan, vaan vasta Titanicin turman jälkeen alettiin puhumaan pelastusveneiden tarpeellisuudesta.
Paniikki ei myöskään iskenyt matkustajiin niin nopeasti kuin itse elokuvassa, vaan jotkut ensiluokan matkustajat menivät takaisin sisään lämmittelemään koska he uskoivat loppuun asti Titanicin selviytyvän. Mutta toisaalta, erityisesti juuri brittien mielestä oli kunniakasta kuolla uppoavan laivan mukana.

Muistaakseni herra Imsay taisi saadakin lehdistön niskaansa Titanicin turman jälkeen ja häntä syytettiinkin pelkuruudesta.

Mutta, Titanic on yksi lempiasioistani ja sen tarina on vaikuttanut meikäläiseenkin hemmetin syvästi, ja siksi jaksan itsekin jauhaa siitä viesti tolkulla.

Joo no minä nyt puhuinkin tuossa ensisijaisesti elokuvahahmoista, en todellisen historian versioista.

Tiedän kyllä, että tuolloin oli luokkaerojen luoma arvokuilu, mutta en pidä sitä pätevänä syynä mihinkään joten syytän laivapoliiseja kyseisen tosiseikan sivuttaen. En välitä siitä että maailman arvot olivat toisin, jos ne arvot olivat väärriä, ne olivat vääriä ja siis ei hyväksyttäviä. Mutta tottahan tuo, että veden varassa olleet olisivat upottaneet veneet. En nyt vaan jaksa ikinä ajatella sitä kun se kyseinen laivapoliisi oli niin itsekeskeisen oloinen ja epäkohtelias. En vaikka kuinka yrittäisin laittaa itseni sen kenkiin siinä jäätävässä ilmassa traumaattisten kokemusten keskellä.

Siinä missä ei tietenkään olisi ollut fiksua palata heti samantien, mutta jos ne kaikki 20 olisivat palanneet edes vähän aiemmin ennen kuin oli täysin hiljaista eli silloin kun ei ollut enää vaaraa upotuksesta, olisi useampi pelastunut.

Useimmat tuntuu pitävän [en halua spoilata] kuolemaa lopussa koko leffan surullisimpana kohtauksena, mutta mun mielestä se on se kun orkesteri alkaa soittaan "Nearer My God To Thee" ja aletaan näyttään kaikkea sitä kaaosta, kuolemaa ja perheiden hajoamista tai yhdessä kuolemista. Ja toiseksi surullisin se kun se yksi ainokainen vene palaa takaisin ja se symppis laivapoliisi ohjeistaa niitä soutamaan varovasti siellä ruumismeren keskellä etsien eloonjääneitä...

EDIT:
Tein vuonna 1999, koulussa historiatutkielman Titanicista, siitä oikeasta tapahtumasta, ja sain numeroksi 9½. Ainoa tutkielmatyö jonka teosta nautin ja ei edes tuntunut työltä. ^^

Itse näin Titanicin ensimäisen kerran kun olin yhdeksän. Sen jälkeen mentiin laivareissulle tukholmaan ja oli kauhee myrsky. Minä poloinen itkin, että mää kuolen.

Oma haaveeni on kauan ollut päästä sukeltamaan ja katsomaan Titanicin hylkyä. Omaa sukuani hukkui sen mukana, joten se on osa perhe historiaakin. Itse elokuva ei enää vaikuta minua rakkaustarinallaan, vaan minä rakastan sitä laivaa. Ne yksityiskohdat, ne hienoudet.... Ah... Kun edes kerran näkisi ne.

Leffahan on aina hieman kärjistetty kuvaus tositapahtumista. Suuntaan tai toiseen, mutta sillä tavallahan syntyy niitä mieleenpainuvia elämyksiä ja vahvoja tunteita. Minä olen kanssa lukenut varmaan kymmeniä teoksia Titanicista. Sen ajan kuvan mukaan se todellakin oli uppoamaton palatsi. Ihmiset luottivat aivan eri tavalla jumalaan ja siihen, että kun jokin on isoa niin se on vahvaa.

Minä en moralisoisi pelastusveneissä olleita, jotka eivät palanneet etsimään eloonjääneitä. Katastrofi tilanteissa moraali usein unohtuu ja oma henki on kallis. Let's face it: kuka meistä olisi todella soutanut hukkuvien ihmisten luo eikä pyrkinyt pelastumaan. Tuolla hyisessä vedessä pelastus veneen keinahdus olisi tiennyt lisää uhreja. Lisäksi ajan moraalista kertoo myös paljon se, kuinka turmalaivasta halpamaisesti pelastuneita miehiä kohdeltiin. Lukuisia tarinoita tiedetään, jossa ylemmän luokan matkustaja mies on luovuttanut paikkansa alemman luokan naiselle tai lapselle.

Minä pidän Titanicin tarinasta, siis itse laivan. En niinkään siitä rakkaustarinasta joka siellä esitetään. Minä ihailen sitä työtä, mikä laivaan oli upotettu aikalaisten käsityöläisten kädestä. Se on ihan oma rakkaustarinansa.

Joo, Titanic on vaan meikäläiselle sen verran tärkeä asia ja arvostan sitä tarinaa niin paljon että en vain nyt malttanut pitää suutani supussa vaan pakko oli päästä taas huutelemaan. Niin monet kun tuntuvat pitävän esimerkiksi juuri arvon herra Kapteenia niin todellisena sankarina, ja nimenomaa just elokuvan takia, vaikka todellisuus oli jotain aivan muuta.

Itse olen nyt silmä kovana seuraillut uutisointia siitä, kuinka toi Titanicin risteily aiotaan uusia alkuperäisine ruokalistoineen ja musiikkeineen. Lippujen hintoja en enää muista, mutta sen verran tyyriitä olivat, että minätyttö hyvinkäältä en voi muuta kuin vain katsella uutislööppejä kateudesta vihreänä kun rikkaat - tai siis hirrrrweän rikkaat - saavat nauttia Titanicin loistosta vielä kerran. Niin epäreilua! :P

Hitsi mua pännii se ISMAY! Se on melkein ku kirosana, niin saasta tyyppi elokuvassakin.
Mr. Andrews taas oli mun mielestä sankarimainen.
Käytii leffalassa kattoo se lauantai-iltana kaverin kaa ku oli tylsää.

Morgana Peacock kirjoitti:

Minä en moralisoisi pelastusveneissä olleita, jotka eivät palanneet etsimään eloonjääneitä. Katastrofi tilanteissa moraali usein unohtuu ja oma henki on kallis. Let's face it: kuka meistä olisi todella soutanut hukkuvien ihmisten luo eikä pyrkinyt pelastumaan.

Minä. Ainakin jos olisin ollut samassa tilanteessa kuin ne naiset, eli jos veden varassa olevien joukossa olisi ollut joku rakkaani joka saattaisi olla vielä hengissä. Olisin mieluummin riskeerannut oman henkeni tämän pelastaakseni kuin vain pelastanut oman henkeni ja ihmetellyt jos muut vastaavassa tilanteessa oelvat eivät tuntisi samoin omiensa suhteen. ("I don't understand any one of you. It's your men out there!" -Molly Brown) Toisaalta, todennäköisimmin en olisi edes joutunut tuohon tilanteeseen vaan olisin itse siellä vedessä tai kuollut, koska en olisi jättänyt laivaa jos joku rakkaani olisi ollut vielä siellä elossa. En jos vaikka olisin ollut nainen. Tietty jos mulla olis ollut oma lapseni siinä hengenvaarassa...No, vaikee sanoa kun ei kukaan voi oikeesti kuvitella tarpeeksi hyvin sitä millaista sellaisessa tilanteessa olisi. Varmaa nyt kuitenkin on, että rakkaitani en jättäisi vain oman henkeni pidimmäksi. Vaikeehan siinä tietysti olisi mitään tehdä jos kymmenen muuta ei suostu auttamaan eikä veteen itse hyppääminen auttaisi mitään.

Minä siis moralisoin palaamatta jättäneitä veneitä jotka eivät edes yrittäneet, edes loppuvaiheessa kun veden varassa ei ollut enää kohtalokasta määrää ihmishenkiä.

Minä olen itse asiassa miettinyt monet kerrat sitä, että kun ne harvat pelastusveneet viimein päättivät lähteä tarkistamaan veden varaan joutuneita, niin kuinka moni oli oikeasti jo kuollut siinä vaiheessa. Hypotermiahan iskee hyisessä vedessä jo muutamassa minuutissa, mutta kun ihmisen ruumiinlämpö laskee alle 30 °c, jolloin puhutaan jo vaikeasta hypotermiasta, ihminen menettää tajuntansa. Olenkin siksi joskus miettinyt ja kehitellyt teorioita, että ehkä jotkut niistä ihmisistä eivät oikeasti olleetkaan kuolleita, vaan vain hypotermian seurauksena tajuttomia ja kylmästä kangistuneita. Toki, siihen aikaan ei vielä ymmärretty hypotermian eri asteita.

Siltikin, vaikka pelastusveneet olisivatkin menneet tarkistamaan vedessä olevat, olen aika varma siitä, että vaikka heidät oltaisiinkin pelastettu, olisivat he silti saattaneet menehtyä; Kylmän veden varaan joutuminen laskee uskomattoman nopeasti ihmisen ruumiinlämmön vaaralliselle tasolle, eikä varmasti kylmässä pelastusveneessäkään uhrien ollessa jo valmiiksi kosteita, hirveästi pystytty heitä lämmittämään.

Itsekään en moralisoi pelastusveneiden toimintaa, vaan osoittaisin syyttävällä sormella ainoastaan sen ajan merenkulkulakia ja itse kapteenia. Mutta, jos olisin ollut Titanicin matkustaja, olisin todennäköisesti minäkin ollut siellä kuolleiden listalla, tai päässyt harjoittelemaan Atlantin merellä uimista, sillä en varmasti olisi hylännyt rakkaitani. EN.

Ja vaikka olisikin ymmärretty hypotermian eri asteita, vaikeaa siinä olisi ollut ilman lääkäriä veneessä, alkaa päättelemään kuka niistä oli vielä hengissä. Siis kun nykykäänkään maallikko tuskin ymmärtää niitä asteita kovin hyvin.

Yksi elämänarvojani on "try and fail but never fail to try" joten ette kyllä saa mua vetämään syyttävää sormeani täysin niistä lukuisista pelastusveneistä jotka eivät palanneet edes yrittämään. En siis kuitenkaan toki pohjimmiltani eniten niitä moralisoi, koska ne oli itsekin uhreja ja koko kauhua ei olisi tapahtunut jos eräät ei olisi tehneet läjää typeriä virheitä ja tosiaan ne merenkulkulait olisivat olleet vähän järjellisemmät. Mutta silti, jos sinulla on vapaus ja vähänkään kykyä valita, etkä silti yritä edes rakkaittesi hengen vuoksi, niin et kyllä saa sympatioitani sylikaupalla.

Olen kanssa lukenut Titanicista aika paljon, ja yläasteella tehnyt kyseisestä laivasta jopa esseen. Laivaanhan olisi saanut tarpeeksi pelastusveneita jotta jokaiselle matkustajalla olisi pelastus, mutta, siinähän se virhe tulikin kun luultiin että laiva olisi kirjaimellisesti uppoamaton. Ja olen kanssa lukenut, ja keskustellut toisten kanssa että olikohan se nyt että jos jäävuori oltaisiin havaittu oliko se nyt neljä vai viisi sekuntia aikaisemmin, se oltaisiin vältetty.

Ja se mitä olen lukenut, niin kertoo että pelastusveneisiinhän pääsivät vain korkeamman tason matkustajat eli ne jotka olivat alemman luokan matkustajia teljetiiin hytteihinsä ja sanottiin ettei mitään hätää ja osa lukittiin käytäville. Dokumentteja olen myös kyseisestä laivasta katsonut, mutta onneksi nykymaailmassa jokaiseen laivaan laitetaan tarpeeksi monta pelastusvenettä.

Ja tosiaan, niin pohjoisessa hypotermia iskee muutamassa minuutissa, ja pelastusveneessä märät vaatteet, kylmä ilma ei todennäköisesti auta asiaa. Ja sitten taas kun heittää märät vaatteet pois niin kylmä ilma on edelleen paha vastustaja.

Joo, vaatii kyllä kylmäverisyyttä hylätä rakkaimpansa laivaan ja lähteä itse pelastusveneeseen. Minä en todellakaan tekisi niin, vaan kuolisin mielummin rakkaideni rinnalla kuin eläisin loppuelämäni ilman heitä. Tulee paha olo jo pelkästä ajatuksesta.

Kaiken tuon pelastusveneiden vajaan täyttämisen kukkuraksihan Titanicissa onnistuttiin kaiken paniikin keskellä hajottamaankin pari venettä. Mutta, voimme vain kuvitella, kuinka hyytävä ja hirveä kuolema on kuolla yksinkertaisesti kylmyyteen. Siinä tuntuvat ne pari kohtalokasta minuuttia pitkältä ajalta.

Oon ite kyllä muutaman uimahallin kylmäaltaassa ja avannossa uinut jotka on sen vähän yli -0 astetta, ja siinäkin meinas jo pikkuhiljaa jäätyy. Niin miettii sitten tuolla jossain pohjoisessa merellä, vaatteet päällä kun vaatteethan nimenomaan imevät sen veden itseensä niin pelkkä ajatus saa kylmät väreet.

Ja oon samalla kannalla, kyllähän siinä oma henki säästyis mutta eläis koko loppueämänsä miettien aina että miten hylkäsi omat rakkaimpansa vain taakseen. Ei se enään sillon elämää ole. :/

Oli niitä niitäkin jotka jäi rakkaimpansa rinnalle laivaan. Ja monet jouduttiin pakottamaan veneisiin. Se on ollut varmasti kamalaa.

Heh, uskokaa tai älkää, mutta minä aloin oikeasti itkemään kun ajattelin kuinka kamalalta tuntuisi läheisten hylkääminen. Ukkoni sitten ryntäsi kauheeta kyytiä olohuoneesta makuuhuoneeseen luokseni, kun luuli että mulla oli oikeasti hätä. Kyllä sain taas silmien pyörittelyä osakseni, kun sanoin nenää niiskuttaen, että mietin vain kuinka hirveeltä niistä Titanicin matkustajista on tuntunut, jotka on jättänyt rakkaimpansa laivaan. Öhöm, herkkäkö? :P

Heh, Heta, mutta etteks te naiset yleensäkin oo erityisen tunneherkkinä raskauden aikana? Ei sillä että yleisestikin herkkyydessä mitään pahaa olisi, mutta sait tuon kuulostaan siltä kuin et yleensä olisi noin herkkä.

Mjoo, mä en pysty edes nyt kuvittelemaankaan että jättäisin ketään rakastani uppoavaan laivaan, saati sitten että pystyisin siihen tilanteessa. Jos joku yrittäisi pakottaa pelastusveneeseen, tekisin varmasti roset ja hyppäisin takaisin laivaan. Lapseni varmaan jättäisin/laittaisin pelastusveneeseen ja tekisin kaikkeni selvitäkseni takaisin sen luo, mutta en usko että pystyisin jättämään ketään rakastani sinne.

Mun ei kyllä taas vähään aikaan tee mieli laivalle. Ei sillä että mitenkään pelkäisin sen uppoavan, Titanic-leffa vaan saa aina aikaan yleisen pahoinvoinnin laivamatkustusta kohtaan. Kaikki se draama, kuolema ja perheiden hajoaminen ko. tavalla ylipäätään siis. Vaikee selittää, mutta ehkä joku tajusi.

Väh pakko ottaa asioihin kantaa vaikka mitään en Titanicista tiedä. Leffaakaan en ole nähnyt kuin pätkissä vaikka asia kyllä kiinnostaa ihan pirusti. Siis nimenomaan mitä siellä oikeasti tapahtui eikä se mitä leffa väittää. (Mulle Titanicin turmaa suurempi kiinnostuksenkohde on aina ollu 11/9 eli WTC-tornit).

Mutta niin! Sitä piti sanoa että niin tai näin, turma tapahtui ja minä en missään tapauksessa lähtisi syyllistämään niitä veneissä olleita ihmisiä; kuvitelkaa kuinka paska elämä niillä on varmaan muutenkin ollut ton turman jälkeen. Ne varmaan elää syyllisyydentunnois muutenkin saatika että niitä vielä erikseen syyllistetää siitä. Ainoa ketä sopii syyllistää on ne helvetin insinöörit jotka sen laivan suunnitteli "uppoomattomaks", pisti liian vähän veneitä ja sit sitä kapteenia joka ol varmaa ottanu pari shottii liikaa. (huom. asioista en tiedä mitään).

Ja toisekseen mitä piti sanoman.. Nii noist pelastusveneist! Taaskaan en mitään tiedä mutta ne on varmast tunkenu väkisin kaikki ylemmän luokan porukan sinne kyselemättä että onko rakkaita ja odotetaanko vai haluatko jäädä; ei ole mahdollisuutta moiseen. Se on mentävä ja sille ei voi mitää. Jos ei haluu jättää rakkaitaa ni senku hyppää laidan yli. Ei niitä kuitenkaa voi pelastaa jos ne ei veneisii oo ehtimässä.
Ja joo, oishan se kamalaa jos ne rakkaat nyt sinne laivaa jäis ja ite joutuis pakotettuna pelastumaa mut siis.. Ne sun rakkaat ois varmast halunnu ees sun pelastuvan. Joten siinä tapauksessa pitäis elää se elämä niiden rakkaiden puolesta ja niitä muistaen ku heittäytymäl turhaa jäävetee kuolemaa tai muutenkaa tekemäl mitää typerää.
Sitäpaitsi kukaa tuskin ois halunnu jättää niitä rakkaitaa sinne mut ei ne mitään sille voinu. Jos alta puolet selvis ni niil kaikil on melko varmast ainaki se yks rakas joka delas. Ellei sit käyny älyhyvä säkä, mitä vähä epäilen.

Joo pessimisti tässä moi. Nyt meen tekee ylläpitojuttui.

Joo, kyllä raskaus on tehnyt tepposet, sillä vaikka tämmönen herkkispehmo olenkin oikeasti muutenkin, niin en nyt sentään näin herkkä kuin nykyisin. Nyt sitä nessua kuluu kyllä jo liikaakin, ja pienistä asioista! :P

Mutta, vaikka me voimmekin puhua ja käsitellä Titanicin tapahtumia, emme me oikeasti voi koskaan käsittää miltä se on oikeasti tuntunut. Järjellä voimme asioita miettiä, mutta todellisessa tilanteessa se on täysin erilaista... Mutta silti, rauha Titanicissa menehtyneille.